Lasten kuulumisia sekä operaatio viisaudenhampaan leikkauksellinen poisto

Heipähei jälleen. Nyt alkaa pikkuhiljaa sairastelut olla voitettu, vihdoinkin. Minea edelleen itkenyt öisin toista korvaansa, mutta lääkärillä ei mitään poikkeavaa siinä kuitenkaan näkynyt. Jaajolla puolestaan on jo parantumisvaiheessa oleva korvatulehdus, mikä selvisi neuvolalääkärissä ohimennen. Hän ei ole ollut kipeän oloinen lainkaan, korva ei ole vaivannut ja kovasta sairastamisesta huolimatta ollut iloinen ja tyytyväinen itsensä, joten seurantalinjalla mennään.  Niin, meillä on opittu ryömimään jo kovaa vauhtia! Sellainen ähinä ja murina käy kun Jaajo matkaa paikasta toiseen, mahtaa olla rankkaa. Jaajo kasvaa tasaisesti omalla käyrällään ja vierastamisesta ei edelleenkään tietoakaan. Kaikille ja kaikelle hän vain hymyilee iloisesti.

Minean täytettyä kaksi vuotta viikko sitten hänelläkin oli neuvola. Puhetta tulee, suu käy kuin papupata, joten stressini puheenoppimisen kannalta on kuulemma aivan turhaa, hän on jopa ikäisiään edellä. Potalla käy kotona ollessaan sujuvasti, muutamana yönäkin hän on omatoimisesti riisunut vaipan ja sänky pysynyt aina kuivana. Palapelejä osaa jo taitavasti tehdä, tykkää kovasti värittää ja piirtää, lukea kirjoja, luetella numerot yhdestä kymmeneen ja hän lauleskelee myös paljon, joten taitaa olla musiikkikin veressä. Aivan suloinen ja ihana tyttö!

Minea ylpeänä ilmoitti piirtäneensä krokotiilin, aika upea krokotiili ellen sanoisi! :D

Itse kävin maanantaina leikkauksellisessa viisaudenhampaan poistossa. Virhe. Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä miten olen jo lähes voittanut hammaslääkäripelkoni, no, se palasi takaisin kahta kauheampana tuon kokemuksen jälkeen. Tärisin ja itkin jo istuessani tuoliin. Puudutuspiikeistä selvisin vielä kyynelehtimällä, mutta auta armias kun hammasta ruvettiin kampeamaan irti ikenen leikkaamisen jälkeen. Lyhyesti sanottuna se tuntui siltä että leukaluu revitään pois paikaltaan. Pidin kaksin käsin kiinni alaleuasta ja huusin kuin syötävä. Siinä vaiheessa kun leukanivelet oikein rusahti niin tajusivat pitää tauon. Mietin että parasta olisi varmaan karata paikalta, mutta hammas oli jo lähes irti, joten oli pakko sinnitellä loppuun asti. Vielä olisi kaksi viisaudenhammasta jäljellä, mutta arvatkaa olenko menossa uudestaan? En, en ilman tajun vievää esilääkitystä tai nukutusta ainakaan.

Ja siis luulisi että pahin oli siinä vaiheessa ohi. Voi, nyt on perjantai ja yöt on mennyt tähän mennessä itkiessä sykkyrässä jääpalapussi poskella, eikä päivät sen enempää juhlaa ole olleet. Särkylääkkeitä vedän jatkuvasti maksimiannoksella ja silti lasken minuutteja seuraavaan lääkkeenottokertaan. Voin käsi sydämellä sanoa että pahempaa on kuin synnytyskipu. Se oli sentään "positiivista" kipua ja kesti vain hetken, tämä tuntuu aikalailla helvetiltä siihen verrattuna. Kuvassa esimerkki tämän viikon ruoista, sosekeittoa pillillä... Voin kertoa että nälkäkin alkaa jo olla ja kiinteä ruoka tekisi terää. No, olipahan taas neuvolassa vaa'alle hypätessä itseltäni pudonnut kolme kiloa.

Että sellaista tänne meille, jollei oma olo ala helpottaa niin revin varmaan viimeisetkin hiuksentyngät pois päästä. 

-Liisa