Arki viisihenkisenä perheenä

Monia varmasti jännittää ja mietityttää miten elämä sitten tulee muuttumaan lapsimäärän kasvaessa. Meillä oikeastaan Leevi on ollut se stressaava osapuoli, minä olen mennyt sillä ajatuksella että on ihan turha etukäteen liikaa miettiä mahdollisia haasteita, ne kohdataan ja ratkotaan sitten kun ovat ajankohtaisia.

Minä itse en ole kokenut arkea kolmen lapsen kanssa sen raskaampana kuin kahdenkaan. Haastavaahan se toki on joissain tilanteissa. Esimerkiksi yksin kauppaan en tämän porukan kanssa kyllä hevillä lähtisi, Minea juoksentelee ihan minne sattuu ja tyhjentää hyllyt, Jaajo saattaa itkeskellä väsymystä, eikä kärryjen ja vaunujen työstäminen oikein onnistu saamaan aikaan. Kiperiä tilanteita ovat myös ne kun kaikki lapset tarvitsevat huomiota samaan aikaan. Leevin ollessa kotona kaikki kyllä sujuu hyvin, mutta kun olen yksin lasten kanssa joku joutuu aina luonnollisestikin odottamaan ja välillä tulee tilanteita että joudun esimerkiksi Jaajon laskea itkemään lattialle siksi aikaa kun pesen toisen kakkapyllyä. Ne hetket tuntuvat tietysti pahalle mutta ymmärrettävästi ei ole oikein muutakaan vaihtoehtoa.

Arjessa ei juurikaan sitä omaa rauhaa tai hetkeä ole. Nykyään lähes aina joku lapsista on hereillä kun päiväunet nukutaan eri aikoihin joten joudun antamaan huomioni jatkuvasti lapsille. Tekeminen ei koskaan lopu kesken ja tylsää hetkeä harvoin tulee. Nautin tosi paljon ihan arjen askareista ja minulle äitiys sopii mielestäni hyvin, en juuri edes kaipaa sitä hengähdyshetkeä tai rauhallista aikaa teekupin äärellä.

Alinasta on ihan todella suuri apu monissa asioissa. Hän pystyy viihdyttämään Jaajoa sillä aikaa jos minulla on joku toinen välttämätön asia hoidettavana ja esimerkiksi automatkoilla on äärettömän hienoa kun Alina pitää Jaajolle seuraa. Tytöt myös leikkivät jo paljon keskenään eikä minua tarvita enää juurikaan leikkikaveriksi. Alina osaa jo auttaa Mineaa esimerkiksi vaatteiden ja vaipan vaihdossa mikä helpottaa minun työtäni suuresti. Lisäksi hän tekee paljon ihan arkisia asioita kuten ostosten keräämistä, vaunujen työntämistä ja roskatkin vie itsenäisesti ulos.

Kolmen lapsen kanssa vielä on sinällään helppo tulla toimeen että kaikki mahdutaan autoonkin, vaikka tiukkaa se kyllä alkaa jo tehdä. Meidän kolmioviseen autoon kun laittaa lapset takapenkille ja vaunut takakonttiin niin eihän sinne paljon mitään muuta sitten sovikaan. Asumme tilavassa kolmiossa ja tämä asunto on vielä ihan sopiva meille jonkin aikaa. Olemme jo kyllä katselleet uutta, isompaa asuntoa, mutta nähtäväksi jää muutammeko samalla myös toiselle paikkakunnalle.

Kaikenkaikkiaan olen oikein tyytyväinen meidän perhekokoomme tällä hetkellä ja arki on lähtenyt hyvin käyntiin Jaajon syntymän jälkeen.

- Liisa

Imetys ihmetys

Paljon meidänkin toisenlaiset äidit jaksossa esillä ollut imetys ja tandemimetys on saattanut puhuttaa ihmisiä. Nykypäivänä muutenkin käydään imetys vs. korvike keskusteluja paljon. Sinällään aihe on toki hyvä että tuodaan imetystä ja sen hyötyjä esille, mutta muuten minun henkilökohtainen mielipide on se että kyllä se överiksi jo on mennyt, niinkuin muutkin aiheet missä äidit lyttäävät toisiaan mennen tullen. Nykyään imetystä, maailman luonnollisinta ja välttämättömintä asiaa jopa saatetaan halveksua tai ihmetellä. Imetys pitäisi lopettaa todella aikaisin ja pidempään kuin vuoden imetystä saatetaan ihmetellä suuresti. Minä itse en voi vaan ymmärtää mikä siitä tekee niin kummallista, kun kyse on kuitenkin niin tärkeästä asiasta. Päinvastoin toki myös korviketta antavia äitejä paheksutaan tietämättä perheen tilannetta lainkaan ja oikeastaan sehän ei kenellekään muulle kuulu ollenkaan, ruokitaan lapsi miten hyvänsä.

Yhteiskunta luo painetta sille että lähdet mahdollisimman nopeasti lapsen syntymän jälkeen työelämään mikä näkyy myös siinä ettei lapsia imetetä ehkä lainkaan, enkä nyt puhu pelkästään Suomesta, meillä tilanne on kuitenkin vielä suhteellisen hyvä verrattuna muualle maailmaan. Korvikkeesta usein puhutaan että se on ihan yhtä hyvä vaihtoehto kuin äidinmaito, mikä nyt ei pidä paikkaansa, luulisi että sen nyt ymmärtää jokainen ettei lehmän maito ole ihmislapselle parempaa kuin oman äidin maito. Sillä ravinnolla on tarkoitus kasvattaa vasikasta useamman sadan kilon lehmä, joten koostumus nyt ei ole vauvalle se optimaalisin. Moni saattaa nyt tässä vaiheessa tekstiä jo repiä pelihousunsa mutta lue ensin loppuun, en ole lyttäämässä ketään, olenhan itsekin ruokkinut esikoiseni korvikkeella. Niin, palatakseni siihen että kun käydään kiivasta keskustelua kumpi on parempi tapa ruokkia lasta niin ravitsemuksellisesti tietysti imetys jos mitään muita seikkoja ei oteta huomioon.

Muut seikat mitkä vaikuttavat siihen imettääkö äiti vai ei voi olla esimerkiksi stressi, mielenterveydelliset ongelmat, lääkitys, jokin fyysinen este kuten rinnan poisto, tukokset tai yksinkertaisesti tietämättömyys imetystä kohtaan. Syitä on monia ja niistä johtuen korvikkeella lapsensa ruokkiminen on tietysti se usein ainoa ja sillä hetkellä paras vaihtoehto. Ainut asia mitä en ymmärrä, on se että esimerkiksi silikonirintojen takia ei imetä, tai muuten vain ajattelee ettei kiinnosta edes yrittää. Tietysti jos on nuoruudessaan ottanut silikonirinnat niin se on asia mihin ei voi enää vaikuttaa ja se on silloin hyväksyttävä. Kuitenkin lähtökohtaisesti luulen että suurinosa haluaa vauvalle vain parasta, joten miksi ei edes viitsi yrittää? Tai että joku ei imetä koska se on liian "sitovaa", luonnollisesti vauvat tarvitsevat äitiään ja lapsi on sitova asia, se nyt ehkä pitäisi tietää jo ennen kuin vauvaa ryhdytään yrittämään.

Meillähän Alinan kanssa imetys meni puihin ihan alkujaan puhtaasti tietämättömyyden takia, en ollut osannut ottaa selvää asiasta raskauden aikana, eikä kukaan neuvonut synnytyksenkään jälkeen. Nykyään se toki harmittaa, mutta silloin ei juurikaan.

Tästä viisastuneena liityin heti Mineaa odottaessani Facebookin imetyksen tuki ry ryhmään. Imin tietoa itseeni kuin sieni. Minean synnyttyä imetys tuntui hankalalta, mikään asento ei ollut hyvä, rinnat kipeytyivät pahasti ja maidonnousu oli yhtä tuskaa. Paino nousi ensin hieman hitaanlaisesti. Kuitenkin lopulta imetyksen tukiäitien avulla ja kovalla sisulla saatiin imetys onnistumaan ja niin se on jatkunut tähän päivään asti, vaikka ollaan koettu jos jonkinmoista haastetta. On ollut rintaraivareita, suihkutissejä, asentorajoitteisuutta ja rintatulehdusta mutta kaikesta on päästy eteenpäin.

Jaajon synnyttyä tunsin maidon riittävyyden epävarmaksi, kuten Mineankin kohdalla, muuten kaikki sujui lähes kuin oppikirjasta. Punnituksessa kuitenkin syntymäpainokin saavutettiin todella nopeasti epävarmuudestani huolimatta ja Jaajolla tulikin painoa parhaillaan kilo kahdessa viikossa. Rinnat luonnollisestikin olivat jo tottuneet imettämiseen joten mitään kipuilua tai muuta ei ollut. Tähän asti on sujunut imetys todella hyvin Jaajon rintaraivareita lukuunottamatta. Suunnitelmissa olisi täysimettää kuuden kuukauden ikään asti tai kunnes valmiudet sormiruokailuun ovat hyvät.

Kuinka sitten päädyin tandemimettämään? No, minulla uusi raskaus ei vaikuttanut maidon määrään alku- eikä keskiraskaudessa. Vasta raskausviikolla 30 huomasi selvän maidon vähenemisen, siitä huolimatta Minea kävi rinnalla useita kertoja päivässä ihan Jaajon syntymään asti. En kärsinyt kivuliaista supistuksista enkä kokenut imetystä muutenkaan arkea rasittavana tekijänä, päin vastoin. En myöskään kokenut että Minealle olisi hyväksi se että lopetan imetyksen kuin seinään kun vauva syntyy, joten miksipä en imettäisi molempia lapsia, vauva kuitenkin etusijalla.

Toivon kaikille äideille tsemppiä, imetitte tai ette. Muistakaa että apua ja tietoa on saatavilla jos sitä tuntee tarvitsevansa! Usein haasteet on voitettavissa kun vaan saa oikeaa ohjausta ja jaksaa nähdä vaivaa asian eteen.

- Liisa

Mitä kuuluu Jaajolle?

Tänään kerron vähän meidän ison pienen pojan kuulumisia. Siitä on nyt aika tarkalleen 3,5kk kun Jaajo syntyi ja hän on jo oppinut monenlaista sekä kasvanut hurjasti.

Ensinnäkin Jaajo on täysin erilainen luonteeltaan kuin tytöt ovat olleet. Hän on oikein tyytyväinen ja hymyileväinen poika, viihtyy hyvin hetkiä itsekseen leikkimatolla mikä helpottaa myös meidän arkea päivisin. Pääsääntöisesti hän tykkää myös autolla matkustamisesta ja nukkuu vaunuissa kuin unelma! Jaajo kitisee tai itkee oikeastaan vain silloin kun on väsynyt, nälkäinen tai vaipassa on kakka.

Kehitys hänellä on ollut hitaampaa kuin tytöillä. Jaajo alkoi hymyillä siinä kahden kuukauden korvilla ja oppi kääntymään vatsalleen täytettyään kolme kuukautta. Jaajolla meni aika kauan että alkoi kannattelemaan päätään, treenaamisesta huolimatta. Nyt oikeastaan viimeisen muutaman päivän sisällä se on kuitenkin alkanut luonnistua jo hyvin, joten mahallaankin hän on alkanut viihtyä paremmin. Varpaat myös löytyivät toissapäivänä, niistä hän pitelee kiinni ja ihmettelee, sitä odotellessa kun ne löytävät tiensä suuhun! Leluihin hän ei vielä tartu, mutta nyrkeillään hieman jo niitä koskettelee. Nauramaan ei olla vielä häntä saatu, mutta uskon että senkin hän kyllä lähiaikoina päästää ilmoille, niin leveitä hymyjä kuitenkin väläyttelee. Jaajo on myös kova juttelemaan, hän kiljahtelee, pärisee ja jokeltelee jatkuvasti.

Päivärytmi meillä on oikeastaan alkanut muodostumaan tässä viimeisen kuukauden sisällä. Jaajo herää samaan aikaan kuin muukin perhe eli siinä puoli seitsemän ja seitsemän välillä. Ensimmäiset lyhyet päiväunet hän nukkuu aamulla usein yhdeksän tai kymmenen aikoihin. Pidemmät päiväunet kestävät noin kolmisen tuntia ja ne hän nukkuu yleensä puolen päivän jälkeen. Iltapäivällä ja illalla hän saattaa torkkua muutaman pienet tirsat sylissä tai automatkoilla ja yöunille käy usein seitsemän-kahdeksan maissa. Aamuyöllä aika tarkalleen aina neljän jälkeen hän syö kerran ja jatkaa unia aamuun asti. Ja päiväunet Jaajo nukkuu siis aina ulkona vaunuissa, sisällä ei saa unta tyttöjen metelöidessä. Rinnalla Jaajo käy joka välissä joten siinä ei mitään rytmiä ole eikä varmaan tule olemaan vielä pitkiin aikoihin. Pakko vielä mainita että Jaajo on täysin erilainen nukkuja kuin Minea. Hän ei osannut nukkua perhepedissä lainkaan ensimmäisiä viikkoja lukuunottamatta ja tähän mennessä onkin pääasiassa yöunet nukkunut vaunuissa meidän sängyn vieressä. Vaunukoppa alkaa kuitenkin jo käymään pieneksi, ja matkasängyssä hän ei kokeiltaessa halunnut nukkua. Nähtäväksi jää pitääkö pinnasänky käydä kaivamassa kellarista monen vuoden jälkeen esiin. Perhepedissä kuitenkin meillä on kyse siitä että kaikki nukkuvat hyvin, joten jos Jaajo tarvitsee oman sängyn hän toki sen myös saa!

Mitenkä se meidän imetys on sitten oikein sujunut? Ensimmäiset kaksi kuukautta Jaajo oli rinnalla tosi paljon ja itkeskeli jonkin verran. Painoa tuli jopa kilo kahdessa viikossa eli maito maistui oikein hyvin. Siinä kahden kuukauden kohdalla hän päätti että syön vain kun on nälkä ja harvensi syömisiään rajusti ja alkoi jonkin verran myös rintaraivaroimaan kun tyrkytin maitoa hänen mielestään liian usein. No, ajattelin että luotan vauvaan ja annoin hänen syödä silloin kuin itse haluaa, sillä Jaajo oli muuten oikein tyytyväinen ja pissa- sekä kakkavaippoja tuli kuitenkin runsaasti. Yölläkin hän alkoi nukkumaan parhaimmillaan sellaista kymmentä tuntia ilman syöttöä ja nukkuu siis edelleen yhtä hyvin. Aika luksusta ellen sanoisi. No, kolmen kuukauden iässä neuvolassa painonnousu kuitenkin oli hidastunut minkä ennalta jo osasin aavistaa, joten aloin taas tyrkyttämään rintaa useammin mistä ukkeli ei kyllä oikein ole riemastunut, mutta onneksi nyt jo syö hieman ahkerammin. Neuvolan terveydenhoitaja ei ollut lainkaan huolissaan että lähinnä se huoli saako Jaajo syötyä riittävästi on vain äidin mielessä, varmasti moni osaa samaistua tähänkin tunteeseen.

Minea käy rinnalla suunnilleen nollasta kolmeen kertaan. Esimerkiksi tänään ei ole käynyt kertaakaan, mutta välillä on selvästi läheisyyden tankkaus päiviä ja haluaisi käydä useita kertoja vuorokaudessa. Äidintahdistan rinnalla käymistä hänen kanssaan kuitenkin siihen maksimissaan kolmeen kertaan päivässä, se tuntuu parhaalta tällä hetkellä.

Kaikenkaikkiaan vauva-arki Jaajon kanssa on ollut melko helppoa, jos niin voi sanoa. Hän on aivan ihana ja suloinen poika, rakastamme häntä enemmän kuin mitään! Omat haasteensa tietysti kolmas lapsi on arkeen tuonut, mutta siitä voisin kirjoittaa oman postauksensa. Huomenna taas toisilla aiheilla!

- Liisa

Kauppakassin sisältöä

Tänään käytiin taas porukalla ruokaostoksilla. Tuli siinä kaupasta palattaessa mieleen että nämä "mitä ostin kaupasta" tyyliset postaukset saattavat kiinnostaa osaa lukijakuntaa joten tänään toteutetaan sellainen.

Meillä syödään pääsääntöisesti itsetehtyä, mahdollisimman monipuolista sekaruokaa. Itse olin vegaani lähes vuoden ennen kuin aloin odottamaan Jaajoa, mutta raskauden alkuvaiheessa kun mitään ei tehnyt mieli ja jotain kuitenkin oli syötävä niin eläinkunnan tuotteet palasivat ruokavalioon pikkuhiljaa. Ainut mitä koitan kuitenkin säännöstellä on maitotuotteet, juustoa meillä kyllä tulee leivän päällä käytettyä mutta kauramaidot ja kermat korvaavat nestemäiset maitotuotteet. Haasteita tuottaa esikoisen hyvin valikoivat ruokailumieltymykset, mutta usein koitetaan kuitenkin tehdä sellaista ruokaa mikä kelpaa koko perheelle.

Eli tänään meidän ostokset näytti tältä. Huomaa että hedelmät ja vihannekset olivat pääasiassa loppu joten niitä ostettiin reilusti lisää. On pakastevihanneksia, juureksia, perunaa, kesäkurpitsaa, salaattitarvikkeita... Hedelmiä jonkin verran ja muutama avocado. Lihaa on kolmea erilaista, uutta kasvisleipää ja leivänpäällisiä, riisikakkuja, muutama säilyke. Raejuustoa ja kuohukermaa, mitä ei kovin usein tule ostettua, kauramaitoa, öljyä... Vähän monenlaista.

Tästä puuttuu tietysti monenlaisia aineksia mitä päivittäin käytetään, mutta luo ehkä jonkinlaista kuvaa siitä mitä me syödään. Eineksiä koitetaan välttää mutta usein pakasteet tuo helpotusta arkeen kun pitää vihanneksia saada helposti lisättyä aterialle.

Tällaista tänään, huomenna taas muiden aiheiden pariin.

-Liisa

Synnytyksestä palautuminen ja doulaus juttuja.

Kuten olen aikaisemmin maininnut niin viimeisessä raskaudessa kärsin kovista liitoskivuista ja kroppa oli muutenkin melko kovilla. Nyt kun raskaus ja synnytys on takanapäin, on palautuminen ollut huomattavasti hitaampaa kuin aikaisemmin. Ensimmäiset päivät tuntui kieltämättä siltä että joku olisi mätkinyt pesäpallomailalla jalkoväliin oikein huolella. Liitokset rutisi ja paukkui ja oli vaikea päästä ylipäätään liikkeelle. Jälkisupistukset olivat hirveitä ja istuminen vaikeaa.

Raskauden ensimmäinen kolmannes 



Raskauden puoliväli 

Muutama päivä ennen laskettua aikaa

Nyt kun synnytyksestä on kulunut kolme ja puoli kuukautta alkaa olla fyysiset oireet jo selätetty. Edelleen nivuset kipuilevat ajoittain, varsinkin öisin. Painoa minulle tuli raskauden aikana noin 15 kiloa ja luulen että ne on kyllä melkein jäljellä. En omista vaakaa enkä neuvolassa ole puntarille suostunut. Aikaisemmin kilot olen kovalla kurilla karistanut jälkitarkastukseen mennessä mutta nyt en vain ole jaksanut enkä edes oikeastaan yrittänyt. Syön pääsääntöisesti terveellistä ruokaa satunnaista herkuttelua lukuunottamatta ja odotan sitä aitoa sisäistä halua alkaa treenaamaan ja pudottamaan niitä kiloja. Syömishäiriötaustaisena en halua enää väkisin alkaa laihduttamaan, joten odotellaan inspiraatiota ja sopivaa hetkeä. Raskausarpia minulle ei ole Minean tai Jaajon odotuksen aikana tullut. Alinan raskauden jäljiltä vatsassa on arpia mutta ne ovat haalenneet niin etteivät muut niitä juuri huomaa. Löysää nahkaa nyt luonnollisesti on hieman jäänyt ja se on kyllä tähän mennessä aina ajan kanssa palautunut takaisin, saa nähdä miten nyt käy.

Kaikenkaikkiaan olen pienen alkujärkytyksen jälkeen palautunut suhteellisen hyvin. Hieman pelottaa miten kroppa suhtautuu jos neljäs raskaus joskus tulee ajankohtaiseksi, mutta se on sen ajan murhe. Yhdeksän kuukautta vartalo on ollut hurjassa muutoksien virrassa, joten ainakin se sama aika menee palautumiseen. Arvostakaa omaa kehoanne ja sitä mitä se on saanut aikaan, kehon muutokset kuuluvat elämään eikä vartalon edes välttämättä kuulu palautua täysin entiselleen!

Sitten asiasta kukkaruukkuun. Ilmoittauduin tänään joulukuussa järjestettävälle doulakurssille! Ihan mahtavaa että pääsen tulevaisuudessa olemaan tukena ja apuna äideille sekä perheille ehkä elämän hienoimmassa ja mullistavimmassa tapahtumassa! Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tämä on tällä hetkellä ainakin sellainen asia minkä koen kutsumuksekseni ja olen valmis sitä toteuttamaan ihan pelkästään hyväntekeväisyyden nimissä ja mahdollisesti tulevaisuudessa jopa ammatikseni, aika näyttää!

Pahoittelen huonoja kuvia. Osa kuvista on hävinneet jonnekkin, julkaisen ehkä myöhemmin tarkemmin ennen ja jälkeen kuvia kun löydän kadonneet otokset!

- Liisa

Sunnuntain touhuja sekä vähän asiaa vähävaraisuudesta.

Taas on viikonloppu vierähtänyt ja viimeiset uusinnat meidän jaksosta katsottu. Täytyy myöntää että joka kerta ollaan tv:n ääressä oltu ja lapset ovat enemmän kuin innoissaan katsoneet itseään telkkarista! Nyt on kuitenkin aika mennä kohti uusia tuulia ja jonkinlaisia suunnitelmia minulla onkin jo tulevaan, niistä lisää myöhemmin.


Tänään aamulla herättiinkin jälleen aikaisin, kuten aina. Yleensä poikkeuksetta ollaan ylhäällä jo siinä seitsemän aikoihin, arkena jo kuuden jälkeen. Lapsille aamupalat pöytään ja itselleni tein jälleen perinteisen vihersmoothien. Lähtee muuten aamu hyvin käyntiin, suosittelen!

Alinan ja minean kanssa ollaan suunniteltu yhtä askarteluprojektia, joten suuntasin heti aamusta Alinan kanssa kaupoille ostamaan muutamia tarvikkeita. Tarttuipa mukaan vähän jääkaapin täytettäkin ja Alina sai myös valita ruusukimpun arkea piristämään. Alina nauttii ihan hirveästi kun saa äidin jakamattoman huomion ja automatkatkin kuunneltiin hänen lempimusikkiaan stereot pauhaten. Kaupassakin hän on niin tomera ja avulias kahdenkesken, mutta usein porukalla menee Minean kanssa sitten hommat överiksi ja saattavat juosta joka ilmansuuntiin ilman järjen hiventä.

Kotona ruvettiinkin sitten laittamaan ruokaa, pekoniin käärittyä lihamureketta homejuustotäytteellä. Perunoita ja papuja, maissia sekä porkkanoita. Puolet homejuustosta melkein katosi jo alkuvaiheessa parempiin suihin, on meinaan sekä minun että Alinan suurinta herkkua. Ruoan jälkeen sitten Jaajo ja äiti päikkäreille ja tytöt hetkeksi lepäilemään, Mineakaan ei enää millään haluaisi nukkua päiväunia vaikka selvästi niitä tarvitsisi, illalla alkaa aina meininki olla niin itkuista muuten!

Herätys ja välipalaa tytöille. Pian Alina lähtikin isälleen taas pitkästä aikaa muutamaksi päiväksi. On muuten aina yhtä haikeaa, voisin kirjoittaa uusioperheen haasteista vielä myöhemmin oman postauksensa. Sitten olikin hyvää aikaa pistää asuntoa taas kuntoon, siivoilla ja laittaa tiskit sekä pyykit ojennukseen. Silti tuolla pyykkikori tursuaa niin että ainakin puolet on saunan lattialla kasassa. Sitä ei vain pysty niin paljon pesemään että pyykkikorin pohja näkyisi, mahdoton tehtävä!

Illansuussa lähdettiin vielä ajelulle. Päämäärätön autolla ajaminen ja samalla jutteleminen on muuten parasta terapiaa ja pään tuuletusta mitä tiedän, oikeasti. Jos on jotain asioita mielenpäällä niin autossa niistä jotenkin on niin helppo puhua ja usein keskustelu ajautuukin melko henkevälle tasolle, tekee muuten hyvää. Siinä samalla maisemien katselu ja ehkä pysähtyminen jonnekkin järven rantaan ihmettelemään, niin kyllä mieli lepää.

Kotiin iltapalalle ja muihin iltapuuhiin. Jaajo nukahti jo aikaisin Leevin syliin ja siellä se nukkui seitsemältä vaunuissa yöunia sikeästi. Hän on muuten sellainen nukkuja että ihmetellä täytyy, saattaa käydä jo seitsemältä nukkumaan ja herää ensimmäisen kerran usein vasta viideltä aamuyöllä. Ei voi valittaa! Nyt istutaan vieretysten sohvalla ja kirjoitan postauksen loppuun ja kuuntelen tuota Leevin justonaksujen mussutusta, paha tapa syödä salaa vähän herkkuja kun lapset nukkuu!

Monia varmasti mietityttää miten mahdollisesti itse, muut työttömät tai muuten vähävaraiset perheet tulevat toimeen ja minkälaista se arki sitten on. Osa ajattelee että se on este perheen perustamiselle, mistä olen täysin eri mieltä. Raha ei tuo onnea tässäkään asiassa, lapsi voi aivan hyvin olla rakastettu ja onnellinen siitä huolimatta että hän nyt ei sitä uusinta uutta vaatetta tai polkupyörää saanut. Lapsi nauttii ehkä jopa enemmän perheen kesken nautitusta piknikistä ja metsäretkestä kuin pää pyörällä huvipuistolaitteissa heilumisesta. Jos haluat elää ja tehdä sitä mitä intuitio sinulle viestittää, ei kannata alistua siihen mitä yhteiskunta sinun olettaa olevan ja tekevän.

Tietenkään aina se ei ole ruusuilla tanssimista ja penniä joutuu venyttämään. Tietyt asiat eivät ole niin itsestään selvyyksiä kuin jotkut ehkä olettavat, mutta sen kanssa oppii elämään. Meillä esimerkiksi on asiat harvinaisen hyvin ja olemme saaneet rakennettua hyvät puitteet kaikesta huolimatta. Meillä on ihana koti, ruokaa kaapissa, ruosteinen kauppakassi pihassa ja paljon rakkautta. Siinä on jo paljon aineksia hyvään ja toimivaan arkeen.

- Liisa

Ikuinen vauvakuume

Onko täällä muita ketkä lähes heti vauvan syntymän jälkeen kärsivät uudestaan vauvakuumeesta ja vauvan kasvaessa tulee kova vastasyntyneen kaipuu? Raskausvaivat ovat jo unohtuneet ja mahdollisesti aika on kullannut muistot synnytyksen kivuista. Haluaisi lapsiluvun mahdollisimman nopeasti täyteen että ei tarvitse enää kuusikymppisenä juosta lapsien perässä, paitsi ehkä lapsenlapsien.

Itse haluaisin vielä ainakin yhden lapsen lisää. Suurperhe olisi ihana, mutta välillä kädet kyllä loppuvat kesken ihan vain kolmenkin lapsen kanssa. Arki on välillä hallittua kaaosta, eikä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Usein nykyään valitsen jälkimmäisen. Kerran istuin olohuoneen lattialla vauvan kakat päälleni juuri saaneena, taaperon viskaistessa rahkapurkin lusikoineen päivineen lattialle, jolloin lusikasta sinkoaa rahkat kirjaimellisesti pitkin seiniä ja kattoa. Samalla lastenhuoneesta raikuu korvia vihlova huuto ja raivoaminen kun Alina ei saa sukkahousuja jalkaan hyvin, kantapään kohdalla on yksi ruttu. Silloin mietin että mitä helvettiä, täytyy ihmisen olla itsetuhoinen kun vapaaehtoisesti ryhtyy tähänkin hommaan. Kuitenkin en tiedä mitään parempaa kuin oma lapsi vieressä kertomassa kuinka rakastaa sinua ja tiedät että olet sille pienelle koko maailma. Sitä tunnetta ei voi tietää ennen kuin sen itse kokee, se on jotain uskomatonta.

Milloin aika sitten on oikea seuraavalle lapselle? Minä itse ajattelen että pieni ikäero on parempi kuin suuri. Lapsille on seuraa toisistaan ja isomman kasvaessa ei tarvitse monien vuosien päästä aloittaa vauva arkea taas aivan uudelleen, se menee vähän siihen samaan syssyyn edellisen kanssa. Tämä tietysti on perhe ja ihmiskohtaista mikä on se paras ratkaisu juuri siinä omassa elämäntilanteessa ja jaksamisessa. Minea ja Jaajo ovat saaneet alkunsa ajatuksella että tulee jos on tullakseen, saa nähdä mihin ratkaisuun päädytään jatkossa.

Ensimmäistä kertaa pohdin myös sitä, miten kroppa kestäisi raskauden ja synnytyksen taas lyhyellä aikavälillä. Jaajon raskausaika oli raskas niin fyysisesti, kuin loppuaikana myös henkisesti. Synnytyksestä palautuminen oli hidasta ja kärsin monenlaisista vaivoista sen jälkeen ihan ensi kertaa, aikaisemmin olen ollut muutaman päivän päästä lähes ennallaan,  kuin ei olisi koskaan synnyttänytkään.

Vauvakuumeen lisäksi poden myös halua päästä taas synnyttämään, se on niin upea ja intensiivinen tapahtuma kaikkineen tunteineen. Ihminen on luotu siihen ja se voima mikä naisessa on, mihin kroppa pystyy, on uskomattoman ihmeellistä.

Ehkä kuitenkin turha miettiä liikaa etukäteen, lapsia siunaantuu sitten kun sen aika on. Palataan taas uusien aiheiden parissa.

-Liisa

Miksi kotisynnytys?

Mieleeni tuli että moni ehkä haluaisi kuulla aikasempien synnytysteni kulusta ja miksi päädyimme Jaajon kohdalla kotisynnytykseen.

Odottaessani Alinaa en ollut valmistautunut synnytykseen tai esimerkiksi imetykseen lainkaan. Raskausaika oli todella vaikea ja kaikki energia meni pelkästään hengissä selviämiseen. Kärsin siis hyperemeesistä koko raskauden ajan ja oksentelin myös läpi synnytyksen. Lapsiveteni menivät aamulla, viikolla 36+5. Soitin hädissäni sairaalaan ja sinne sitten pian lähdimme ajamaan. Synnytin silloin siis naistenklinikalla koska olin lukenut paljon positiivista palautetta kyseisestä sairaalasta. Saavuttuani sairaalaan, minut laitettiin oitis oksitosiini tippaan jota jatkettiin myöhään iltaan asti. Mitään ei tapahtunut. Seuraavana aamuna supistukset alkoivat itsestään. Muistan että sain lääkettä lääkkeen perään ja myöhemmin minut laitettiin taas oksitosiini tippaan kiinni. Sain myös epiduraalin joten olin täysin kivuton. Puolenyön jälkeen yritin vielä hieman torkkua mutta en saanut unta. Siitä reilun tunnin päästä kätilö tuli tarkastamaan minut ja kohdunsuu olikin jo täysin auki. En tuntenut supistuksia ja kätilö kertoi, millon pitäisi ponnistaa. Vartin kuluttua Alina syntyi hyvävointisena, yhdeksän pisteen tyttönä. Alina oli hieman kellertävä vauva ja muutama sokeriarvo oli lievästi matala, joten jouduin antamaan hänelle lisämaitoja useita kertoja. Pääsimme kotiin kahden päivän kuluttua synnytyksestä ja jatkoin ruokkimista korvikkeella koska silloin minulle uskoteltiin että kun vauva oli kellertävä, ei hän jaksaisi rinnasta syödä. Niinpä imetys ei koskaan onnistunut.

Alina vastasyntyneenä


Minean synnytys ei juuri jännittänyt. Olinhan synnyttänyt jo kerran, ajattelin. Viikkoja oli kasassa 39+9, kun illalla aloin tuntea lieviä supistuksia. Pompin jumppapallolla juoden samalla vadelmanlehtiteetä voimistaakseni supistuksia. Puolenyön jälkeen soitin sairaalaan ja kerroin tilanteestani. Aloin supistusten välissä pakkailla tavaroita valmiiksi ja aamuyöllä äitini vei meidät sairaalaan.  Minut laitettiin käyrille, jonka jälkeen sain kipupiikin. Oksensin ja olin kuin humalassa, myös supistukset harvenivat ja lähes lakkasivat kokonaan. Useita tunteja myöhemmin supistuksia tuli edelleen harvakseltaan. Kätilö ehdotti että voisin lähteä kotiin ja palata takaisin kun synnytykseni lähtisi paremmin käyntiin. En kuitenkaan halunnut lähteä ja pian supistukset voimistuivatkin huomattavasti. Pompin jumppapallolla ja hengittelin ilokaasua. Minulle sanotaan että synnytys ei etene riittävän nopeasti, joten kalvot puhkaistaan. Vauvalle asennetaan scalp-anturi. Kivut yltyivät ja pian pyysinkin epiduraalia, mutta kohdunsuuni ei ollut avautunut vielä riittävästi. Lääkäri päätti laittaa epiduraalin mutta lääkkeenä käytettiin pelkkää kipulääkettä. Ei vaikutusta. Huomataan että se on asennettu väärin. Uusi yritys, nyt epiduraali on kuulemma oikeassa paikassa, oloni helpottaa hieman. Huusin kuin tapettava kun epiduraalia laitettiin, se sattui aivan älyttömästi ja tämä olikin ehkä kivuliain asia koko synnytyksessä. Illan tullen pääsen synnytyssaliin ja oksitosiini laitetaan tippumaan. Vauvalle tulee sykkeenlaskuja. Olen seitsemän senttiä auki ja minulle yritetään laittaa lisää epiduraalia, ei mitään tehoa. Lääkäri ottaa epiduraalin jälleen irti ja toteaa että se oli luiskahtanut pois paikoiltaan. Itken kun epiduraalia laitetaan, ensin yhden kerran, taas huti. Toisella kerralla puudutusta laitetaan puolikas annos ja odotamme alkaako se vaikuttaa jotta tiedämme toimiiko se. Kipu ei helpota ja kätilöt huomaavat että olen täysin auki. Kroppani alkaa väkisin ponnistella itsestään ja kätilöt supattelevat keskenään. Karjaisen vihaisena että joko saan ponnistaa, sain luvan ja silloin Minea syntyikin ensimmäisellä kunnon ponnistuksella, täyden kymmenen pisteen tyttönä. Synnytyksen jälkeen pystyin istumaan ja kävelemään heti normaalisti, kuten Alinankin kohdalla. Imettäminen lähtee hyvin käyntiin. Kätilö tulee osastolle juttelemaan kanssani, pahoittelee kun puudutusta ei saatu laitettua ja kehuu kuinka hienosti selvisin siitä huolimatta. Toisena yönä osastolla ollessa Minea vain itki. Imetin minkä kerkesin, mutta eräs kätilö tuli vihaisena sanomaan että pidän lastani nälässä ja suorastaan survaisi väkisin tuttipullon Minean suuhun. Itken loppuyön. Aamulla pääsemme lähtemään kotiin.

Minea vastasyntyneenä


Nyt kun jälkeenpäin mietin synnytyksiä, olen lähes järkyttynyt tuosta interventioiden määrästä. Olen varma että ainakin Minean kohdalla synnytys olisi edennyt todella hyvin ilman minkäänlaista puuttumista sen kulkuun. Luotin kuitenkin sokeasti kätilöihin ja lääkäriin joten en osannut silloin ajatella asiaa.


Miksi kotisynnytys?

 Kun aloin odottaa Jaajoa, liityin muunmoassa aktiivisen synnytyksen facebook ryhmään. Luin erilaisista kivunlievitysmenetelmistä ja katselin erilaisia synnytysvideoita, erityisesti koti- ja vesisynnytykseen liittyen. Asia jäi vaivaamaan ja minusta tuntui että sairaalasynnytys ei olisi enää vaihtoehto. Liityn myös facebookin kotisynnytys ryhmään ja etsin jo käsiini tietoja lähialueiden kätilöistä. Eräänä yönä herätin Leevin ja sanoin että meidän pitää synnyttää kotona koska se tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Kotisynnytys on kallista, joten ainoa asia mikä mietitytti oli raha. Päätettiin että loppuraskauden ajan säästetään jokaikinen penni mikä pystytään. Asia oli päätetty ja koin aivan valtavan helpotuksen tunteen, juuri näin tämän piti mennä!

Minulla oli useita syitä miksi kotisynnytys oli tärkeä. Halusin etukäteen tuntea kätilön joka synnytykseni hoitaa, iso asia oli myös se, että saisin olla omassa kodissa, turvapaikassa. Saan itse valita, ketä synnytykseeni osallistuu. En halunnut että synnytyksen kulkuun puututaan, tai että minulle tehtäisiin mitään ylimääräisiä toimenpiteitä, mistä voisi olla haittaa sekä minulle, kuin vauvallekin. Synnytyksen jälkeen voidaan olla rennosti yhdessä perheen kesken kotona, mikä vaikuttaa positiivisesti myös maidonnousuun .

                                                              Jaajo vastasyntyneenä

Harva tulee edes ajatelleeksi miten eri interventiot vaikuttavat synnytyksen kulkuun sekä vauvan vointiin. Tai kuinka sairaalaympäristö voi jopa pysäyttää synnytyksen, kun oma hormoonitoiminta ei toimi optimaalisesti. "Lääkkeillä hoidetussa synnytyksessä kehon oma hormonitoiminta lamaantuu lääkkeiden ja toimenpiteiden johdosta ja sen jälkeen synnytyksen etenemisestä vastaa hoitohenkilökunta lääkkeiden ja toimenpiteiden avulla. Yksi toimenpide johtaa usein toiseen ja saattaa syntyä toimenpiteiden kavalkaadi." Oksitosiini voi lamaannuttaa kehon oman kivunlievitysmekanismin ja aiheuttaa vauvalle sykkeenlaskuja. Lääkkeellinen kivunlievitys vaikuttaa vauvan vireystilaan ensipäivien aikana ja epiduraali saattaa vaikeuttaa vauvan laskeutumista ja siten synnytyksen edistymistä. Epiduraalin asentamisen takia myös liikkuminen hankaloituu, kun joutuu olemaan erilaisissa piuhoissa kiinni ja usein vauvalle ruuvataan päähän tässä vaiheessa scalp-anturi. Ponnistusvaihe vaikeutuu kun synnyttäjä ei tunne supistuksia. Usein myös ponnistusasento on puoli-istuva jolloin riski repeämille tai episiotomialle on suurempi. Interventioiden myötä riski imukuppisynnytykseen ja keisarinleikkaukseen kasvaa.. Bebesinfon sivuilta voi lukea lisää esimerkiksi näistä ja muista synnytykseen liittyvistä asioista.

Huh mikä tietopaketti! Toivottavasti jollekkin oli tästä hyötyä! Katsokaa muuten tuota Jaajon pään muotoa verrattuna Minean päähän, ei ihme jos teki Jaajon synnytys älyttömän kipeää!

Perhepeti, imetys ja muutama muu asia,

Ajattelin ihmisiltä tulleen palautteen ja heitä puhututtaneiden asioiden pohjalta kirjoittaa tällaisen sekametelisoppa tekstin missä avaan useampia meidän jaksostakin tutuksi tulleita aiheita.

Aloitan nyt synnytykseen ja erityisesti usein kotisynnytykseen liittyvällä asialla. Sain itseäni naurattavan kommentin, "Syökää nyt vielä istukka illalliseksi luomuviinin kera." Kommentoijan iloksi voin paljastaa että kyllä, istukka sijaitsee tällä hetkellä pakastimessa aitio paikalla pakastemustikoiden vieressä. Synnytystä seuraavana päivänä päähäni pälkähti että hei, mihin se istukka oikein on mennyt! Leevin kanssa paniikissa alettiin pohtimaan että eikai sitä roskikseen ole heitetty ja muutama kyynelkin tuli siinä vuodatettua. Hartaan mietinnän jälkeen johtolankoja etsiessäni huomasin pakkasessa jäätelöpaketin olevan veressä, kätilö oli muistanut toiveemme istukan säilyttämisestä ja nakannut istukan muovipussiin käärittynä pakastimeen, huh! Jo raskausaikana mietin että mitä haluan istukalle tehtävän. Harkittiin sen kapselointia, mutta loppupeleissä päädyin siihen että en koe tarvitsevani sitä ravinnoksi, Istukasta voi myös tehdä taidetta, painettaessa sen kuvan paperille joko verta tai vaikka sormivärejä käyttäen. Tämän aion toteuttaa kunhan inspiraatio iskee ja on sen verran ylimääräistä aikaa. Voin tehdä aiheesta sitten vielä postauksen erikseen kuvineen päivineen, kunhan aihe on ajankohtainen!

Jatketaan sitten vaikka siihen perhepetiin. Eli meillähän on nukuttu oikeastaan Jaajon syntymään asti pääasiassa perhepedissä. Se käytännöissä toimi niin, että makuuhuone oli seinästä seinään sänkyä, siis useampi vierekkäin. Ihan mahtava löhölinna ellen sanoisi! Siihen päädyttiin oikeastaan ihan sen takia, että Alina heräili pienenä jatkuvasti öisin, kun kaipasi läheisyyttä ja omassa huoneessa yksin oli jännittävä ja yksinäinen nukkua. Alina sitten muutamasti tuli meidän viereemme nukkumaan ja niinä öinä ei herätty kertaakaan, mahtavaa! Siitä se idea sitten lähti. Minean synnyttyä kävi selväksi että hän halusi nukkua vain ja ainoastaan äidin rinnalla, no sehän onnistui tietysti perhepedissä parhaiten. Imetys oli öisin helppoa, kun Minea inahti niin tissi vain suuhun ja itse jatkoin unia. Tämä nukkumajärjestely meillä oli siis Jaajon syntymään asti. Sitten alkoikin tila käydä ahtaaksi, vaikka yli kolme ja puoli metriä meillä sänkyä olikin. Alina ei edelleenkään halunnut yksin toiseen huoneeseen siirtyä nukkumaan, joten päädyttiin yhdistämään kerrossänky meidän parisängyn viereen. Tämä sopi Alinalle ja hän oli enemmän kuin innoissaan että pääsi korkealle, "prinsessasänkyyn" nukkumaan. Jaajon kasvaessa hän on osoittautunut täysin erilaiseksi nukkujaksi kuin minea. Hän kaipaa selvästi enemmän omaa rauhaa yöllä ja onkin tähän asti nukkunut oikeastaan vaunuissa sänkymme vieressä. Siinä hän on nukkunut parhaimmillaan kymmenen tunnin (!!!) unia tyytyväisenä. 

Imetys. Imetän siis sekä vauvaa, että taaperoa. Lapsen normaali vieroittautumis ikä rinnalta on noin kahden ja seitsemän ikävuoden välillä, tämän kerron ihan siksi että osa ihmettelee miten näin "iso" lapsi käy vielä rinnalla. Meillä Minean kanssa hänen imettämisessä on kyse tällä hetkellä pääasiassa  
läheisyydestä ja vain meidän kahden välisestä, yhteisestä hetkestä. Toki hän hyötyy imetyksestä myös ravitsemuksellisesti, joskin vähenemässä määrin ihan siitä syystä että imetyksiä on enää noin kerran, kaksi päivässä. Jaajo nyt luonnollisesti käy rinnalla niin usein kuin hänelle nälkä yllättää, arviolta 10-15 kertaa päivässä. Pyrin täysimettämään Jaajoa kunnes hän täyttää 6kk tai siihen asti kunnes valmiudet kiinteän ruoan aloittamiselle ovat riittävät. Siitä tietysti jatkamme sitten sormiruokailun ohella osittaisimetystä lapsentahtisesti. Minean imetyksen kestosta en osaa sanoa etukäteen. Tässäkin etenemme pääasiassa lapsen ehdoilla, niin kauan hän saa käydä ottamassa huikkaa, kun se meistä molemmista tuntuu hyvältä ja sopivalta. Ja ei, en vihaa tai halveksu äitejä jotka ruokkivat lapsensa korvikkeella. Toivon, että äidit saisivat kaiken mahdollisen tuen ja tiedon niin imetykseen kuin muihinkin tapoihin ruokkia lapsensa. Äidinmaito on kuitenkin se optimaalisin ravinto vauvalle, korvike ei vastaa äidinmaitoa mutta joillekin se on ainut vaihtoehto, eikä se ole äitiyden mittari mistä lapsi ruokansa saa.





Ajatuksena kiintymysvanhemmuus ja lapsentahtisuus tuo joillekin mieleen vapaan kasvatuksen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Suoraan sanottuna en ole koskaan lukenut mitään varsinaisia kriteerejä, että kun teet näin ja näin, toimit kiintymyysvanhemmuuden mukaisesti. Meillä useat toimintatavat ja tyyli toimia arjessa vain täsmäsi siihen melko hyvin ja tämäkin selvisi minulle etsiessäni tietoa jostakin yksittäisestä kasvatukselliseen aiheeseen liittyvästä asiasta. Kiteytettynä pyrimme kuuntelemaan lasta, sanoittamaan hänen tunteitaan ja olemaan läsnä. Arvostamme lapsen mielipidettä emmekä aseta itseämme liikaa lapsen yläpuolelle. Arvostamme lapsen tunteita. Meillä on perheessämme sääntöjä ja rajoja, ruokailu ja nukkuma-ajat ovat säännölliset, tämä on joillekin ollut epäselvää. Emme elä kuin pellossa tai pelkästään lasten ehdoilla.

Synnytys aiheesta voisin kirjoittaa vielä erikseen myöhemmin oman postauksensa. Kerron aikaisemmista synnytyksistä ja kuinka minä esimerkiksi synnytin esikoiseni asenteella "kaikki lääkkeet tänne ja heti" ja mikä sai meidät päätymään Jaajon kohdalla kotisynnytykseen.

- Liisa