Tänään koitti vihdoin se päivä kun raaskin sulattaa istukan ja alkaa painamaan sillä kuvaa kartongille. Istukka on jotenkin herättänyt suuria tunteita, se on kasvattanut lapsestani terveen ja hyvinvoivan, kuljettanut ravintoa ja napanuoralla on pikkuinen Jaajo vatsassani leikkinyt ja sitä imeskellyt. Miettikää nyt mikä ajatus!
Minä en itse henkilökohtaisesti voi ymmärtää mikä istukasta tekee jonkun, varsinkin äidin mielestä ällöttävän. Poikkeuksena nyt tietysti se jos verta kammoaa tai muuten ei siedä nähdä mitään sen kaltaista. Alina oli aivan valtavan innoissaan katsomassa kun istukkaa käsittelin ja maalasin. Alun hämmästelyn jälkeen hän oli ihan että " Wau, tuosta Jaajon napaan meni ruokaa. Äiti ole varovainen ettei se mene rikki, se on niin hieno!". Valmista kuvaa hän ihasteli ja sanoikin että se on ihan taikapuun näköinen. Niinhän se onkin, elämänpuu. Jos siellä joku kukkahattutäti nyt on täysin kauhistunut, niin monella on tälläkin hetkellä varmasti jotain ruhonosia jääkaapissa, lapsen kanssa niitä yhdessä valmistatte ja syötte. Istukan takia kukaan ei ole edes kärsinyt ja se nyt on niin luonnollinen asia kun voi olla, nimenomaan varsinkin lapsen mielestä!
Jos nyt sitten itse aiheeseen eli sen istukkaprintin maalaamiseen ja painamiseen. Olin siis varannut itselleni paksua valkoista kartonkia, sormivärejä, leivinpaperia, talouspaperia, siveltimen ja pyyhkeen. Aluksi siirsin istukan leivinpaperille ja asettelin napanuoran mieleiseeni muotoon. Olen nähnyt että jotkut asettelevat sen sydämen tai vaikka spiraalin muotoon, mutta ajattelin itse laittaa niin että se muistuttaisi mahdollisimman paljon puun juuria. Levitin istukan päälle hieman lisää verta pussin pohjalta ja asetin kevyesti kartongin sen päälle. Hellästi painellen syntyi kaunis verellä tehty printti. Ihana yksityiskohta on tuo pieni veripisarasta muodostunut sydän!
Tämän lisäksi kuitenkin suunnitelmana oli tehdä sormivärein painettu kuva, joten kuivasin istukan pyyhkeen ja paperin avulla, jonka jälkeen aloin maalaamaan suonien kuvioita sormin sekä siveltimellä. Oli vaikea valita värejä, mutta lopulta sain siitä kuitenkin mieleisen. Jälleen maalaamisen jälkeen asetin istukan päälle kartongin, jonka mahdollisimman varovasti painelin ja irroitin.
Olen aivan älyttömän tyytyväinen lopputulokseen! Niin kaunis ja hieno muisto Jaajon raskausajasta ja synnytyksestä. Harmittaa ettei Alinan tai Minean istukasta ole vastaavia taideteoksia, mutta mennyttä on turha enää murehtia. Aion hankkia vielä tietysti kehykset kuvien ympärille ja asettaa ne johonkin aitiopaikalle.
Onko täällä ketään kuka olisi vastaavanlaisia kuvia tehnyt tai mahdollisesti aikoo tehdä? Mitä olette mieltä, onko istukka teille merkityksellinen vai pakollinen paha joka joutaa suoraan roskiin synnytyksen jälkeen?
Huomenna päästäänkin blogissa halloweeniaskartelujen pariin!
- Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti