Miksi me sitten päädyttiin mukaan toisenlaisten äitien kuvauksiin?

Lupasin aikaisemmin kirjoittaa siitä miten me päädyttiin toisenlaiset äidit ohjelmaan mukaan. Juttuhan alkoi niin että olin nähnyt jo monia viikkoja aikaisemmin Facebookissa että ohjelmaan on haku käynnissä, enkä silloin kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Eräs päivä naureskelin Leeville että näin tällaisen hakemuksen, pitäisikö hakea mukaan? Leevi ei oikein heti innostunut ajatuksesta, mutta minä päätin täyttää lomakkeen ihan sillä ajatuksella että eihän ne nyt kuitenkaan meitä valitse, ollaan kuitenkin ihan "tavallisia tallaajia". Leevi taisi muutamasti kurkata että mitä kirjoitin, mutta ei juuri kiinnittänyt huomiota.

Pian koko juttu jo unohdettiin, kunnes eräs maanantai sain puhelinsoiton. Aluksi kun soittaja esitteli itsensä olin melko varma että joku pihelinmyyjä se nyt kuitenkin on. Kotona oli vielä hirveät huutoraivarit Alinalla silloin menossa ja yritin epätoivoisesti kuunnella mitä soittajalla oli asiaa. Kun ymmärsin, että he olisivat tulossa meille tulossa tekemään koekuvauksia, niin sydän taisi kyllä jättää muutaman lyönnin välistä. Olen koko elämäni kärsinyt huonosta itsetunnosta ja kamerakammosta, joten mietin jopa koko tapaamisen perumista. Päätin kuitenkin rohkaista mieleni ja koekuvaukset saatiin tehtyä. Siinä sitten odoteltiin aikamme uutta puhelinsoittoa, ollaanko mukana vai ei.

Kun selvisi että meidät on valittu, jännitys jokseenkin purkautui ja asennoiduin niin että hoidetaan tämä homma kotiin. Ensimmäiset kuvaukset jännittivät hirveästi, mutta siitä eteenpäin niihin tottui eikä kameran edessä oleminen tuntunut enää vaikealta. Edes synnytyksen aikana en juuri kiinnittänyt kuvausryhmään huomiota. Kuvauspäivät olivat pitkiä, mutta tykkäsin niistä sekä meidän kuvausryhmästä todella paljon.

Koin että ohjelma oli hyvä väylä tuoda esimerkiksi kotisynnytykseen tai imetykseen liittyviä ennakkoluuloja julki sekä selventää ihan faktoja edellämainituista aiheista.  Se olikin se syy miksi tähän lopulta lähdettiin mukaan. Lisäksi saatiin ihana muisto Jaajon odotus ajasta ja synnytyksestä. Minä myös koen kasvaneeni tämän projektin aikana hurjasti ja saanut itsevarmuutta lisää sekä voittaneeni pelkoni upeasti!

Ihan parasta kuitenkin on ollut saada ihanaa palautetta niin tutuilta kuin tuntemattomilta. Olen saanut kuulla monenlaisia synnytystarinoita, erilaisia kokemuksia niin muiden raskauksista kuin vauva-arjestakin. Olen ollut ihan mykistynyt uskomattomien vahvojen ja rohkeiden naisten kertomuksista. Moni on alkanut pohtia kotisynnytyksen mahdollisuutta omalla kohdallaan mikä on myös todella hienoa sekä sitä miten ovat pettyneet oman synnytykseensä tai sen kulkuun ja harmittelevat etteivät ole ehkä tulleet aikaisemmin ajatelleeksi että synnytysympäristö olisi voinut olla muukin kuin sairaala. Negatiivista kommenttia tuli ainoastaan iltalehden otsikoiden alla, mikä nyt tuskin yllätti ketään. Kiitos kaikille kokemuksien jakamisesta sekä ihanasta palautteesta, arvostan niitä suuresti!

Loppuun totean vielä kiitokset kuvausryhmälle ja kaikille ketkä mahdollistivat tämän kokemuksen meille! Oli kiva huomata että ohjelma sai pääosin positiivisen vastaanoton ja siitä oli vertaistuellista hyötyä myös muille. Ja joku varmasti sai uutta ajattelemisen aihetta!

- Liisa