Alina on ollut aina hyvin herkkä lapsi ja on sitä edelleen. Meillä aluksi tuotti ongelmia Alinan suhtautuminen Leeviin. Alinaa selvästi kiinnosti uusi aikuinen, mutta hän vierasti paljon ja tottuminen vei pitkän aikaa. Leevi toimi nuoresta iästään huolimatta todella luontevasti lapsen kanssa ja alun epävarmuuksien jälkeen heistä tulikin todella tärkeät toisilleen.
Nyt kun aikaa on kulunut, on ongelmana enemmän se, että Alina ei yhtälailla noudata Leevin ohjeita vaan toimii vasta silloin kun minä tulen paikalle. Uusi ilmiö on myös tämä "Leevi, äiti antoi luvan ottaa lisää jälkiruokaa!" lällättely, mikä saa ajoittain Leevin pinnan myös varmasti kiristymään. Usein puhutaan lapsen kunnioituksesta aikuista kohtaan, mutta mielestäni se on jotenkin harhaanjohtava käsite. Me kunnioitamme kaikki toisiamme, eikä kukaan ole toisen yläpuolella tai jotenki "johtoasemassa". Lapsen tunteet tai toiveet ovat aitoja, eikä voi vedota vain siihen että no koska aikuinen sanoo niin näin tehdään, piste. Silloin yleensä keskustellaan miksi osapuolet ovat sitä mieltä kuin ovat ja miksi se asia esimerkiksi herättää lapsessa negatiivisia tunteita. Jos kyse on vaikkapa talvikenkien laittamisesta jalkaan, niin voidaan vaikka ääritilanteessa käydä siellä ulkona kokeilemassa mitä tapahtuu, kun sinne menee sukkasillaan. Varpaat kylmettyvät ja uskon että lapsi tällöin viimeistään ymmärtää miksi ne talvikengät on hyvä olla. Toinen esimerkki voi olla vaikka jostakin lapselle mieluisasta paikasta pois lähteminen. Sanoitan lapselle miksi ja minne olemme menossa sekä hänen tunteitaan. On normaalia tuntea harmitusta ja kiukkua, niin varmasti aikuinenkin vastaavassa tilanteessa kokisi, mutta hän osaa hallita tunteensa ja reaktionsa niihin, toisin kuin lapsi. Jos sanotaan että olisit nyt reipas tai että no, äiti tästä sitten lähtee, heippa, niin silloin minulle ainakin tulee sellainen olo ettei lapsi tunne tulleensa kuulluksi ja hänen tunteitaan ei oteta tosissaan. Sekä sen nyt varmasti moni ymmärtää että hylätyksi tulemisen pelko ei tee varmasti hyvää lapselle, varsinkaan toistuvasti. Tähän pakko vielä laittaa esimerkki siitä että usein jos lapsi vaikka kaatuu ja satuttaa itsensä ja alkaa itkeä, niin vanhempi sanoo että ylös vaan, ei sattunut yhtään, höpöhöpö. Miettii tätä vaikka omalla kohdalla jos lyöt itsesi kipeästi ja joku toinen tulee tokaisemaan että paskat sinua mihinkään sattunut. Varmasti tulisi tunne ettei sinua oteta tosissaan ja vähemmästäkin alkaa kiukuttaa.
Nyt mentiin kyllä vahvasti aiheesta toiseen, mutta siis jatketaan. Täysin ongelmitta ei olla siis selvitty mekään, mutta Alinan ja Leevin suhde on siitä huolimatta nykyään todella läheinen ja lämmin. Alinalle Leevi on todella tärkeä.
Mitä minuun tulee niin haastavinta uusperheessä on luonnollisesti ne tilanteet kun lapsi lähtee isänsä luokse. Onneksi niitä päiviä ei kovin montaa kuukaudessa ole, pitkään meni niin että olin aivan murtunut, kun Alina ei ollut kotona meidän kanssa, mutta ajan myötä niitä tilanteita on oppinut sietämään. Varsinkin raskausaikoina eronhetket tuntuivat lähes ylitsepääsemättömiltä, liekö äidinvaisto oli silloin niin vahva hormoneista ja muista johtuen. Kuitenkin on täytynyt järkeillä että lapsi tarvitsee isäänsä, eikä minussa heräävät tunteet saa estää lapsi-isäsuhteen ylläpitoa tai vaikuttaa siihen. Vaikka meillä Alinan isän kanssa on useastakin asiasta eriävät mielipiteet niin se ei ole lapsen vika ja niin kauan kun lapsen on hyvä olla niin se on minulle okei.
En ole missään vaiheessa kokenut että minun tarvitsisi puuttua Leevin tapaan olla vanhempi minun lapselleni, muutamia ihan yksittäisiä tilanteita lukuunottamatta, mitä varmasti monilla tulee ihan yhteisiäkin lapsia kasvattaessa. Muutenkin meillä on melko samanlainen ajatusmaailma lasten kasvattamisen suhteen, niin ongelmia tai ristiriitoja niistä ei yleensä synny.
Kaikenkaikkiaan meillä on nyt mielestäni oikein toimiva perhe ja asiat rullaa hyvin. Näin jatketaan eteenpäin.
- Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti