Olen koko lapsuuteni, nuoruuteni ja aikuisuuteni etsinyt itseäni. Kuka minä olen, mitä minä oikeasti haluan, erottamaan sen mitä muut minun olettavan olevan ja sen todellisuuden mitä itse tunnen olevani. Kaikki on tuntunut jokseenkin aina niin pakkopullalta, ikään kuin selviämiseltä päivä kerrallaan. Olen paininut milloin minkäkinlaisten ongelmien kanssa.
Viimeisen reilun vuoden aikana olen kasvanut henkisesti aivan järjettömästi. Olen löytänyt sisäisen intuitioni palasia ja alkanut kerätä niistä yhtenäistä kokonaisuutta. Uskaltanut rohkeasti poiketa valtavirrasta ja tehdä asioita niinkuin ne itsestäni tuntuvat hyvältä ja oikealta. Oppinut sanomaan asiat suoraan jos olen jostain eri mieltä tai haluan että tulen kuulluksi. Tietyissä tilanteissa taas oppinut vaikenemaan ja ymmärtänyt että kaikkia et voi miellyttää eikä tarvitse. Suuressa roolissa on ollut oman erityisherkkyyden ja introverttiuden ymmärtäminen ja että vaikka olen kokenut olevani usein erilainen ja ns. vääränlainen, niin sitä en ole. Herännyt siihen todellisuuteen miten tämä yhteiskunnan oravanpyörä pyörii ja ihmiset sen mukana. Kuvailin yhdessä vaiheessa Leeville, että ikään kuin olisin "valaistunut" ja yhtäkkiä tunsin suurta vihaa ja surua siitä miten ympärillä olevat ihmiset eivät ymmärrä toteuttaa itseään ja sitä mikä juuri heidät tekee onnelliseksi. Elävät ehkä itselleen valheessa ja uskottelevat että näin haluan toimia vaikka todellisuudessa se paine tulee muualta. Tästä surusta kärsin vähän edelleen, mutta toisaalta nyt tahdon keskittyä itseeni ja oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden tavoitteluun. Ymmärrän sen ettei omaa elämänkatsomustaan voi tuputtaa kenellekään ja ihmiset ovat eri vaiheissa henkisessä kasvussaan. Elämässä pitää olla itsekäs, täällä eletään vain itseään varten. Itsekäs tietenkin niin, ettet satuta muita omilla tekemisilläsi tai valinnoillasi.
Olen alkanut karsia elämästäni niitä onnellisuutta jarruttavia tekijöitä, mikä on ollut pelottavaa, mutta samalla hyvin palkitsevaa. Miettinyt mikä saa minut toimimaan tietyissä tilanteissa niin kuin toimin ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Olen kohdannut sisäisiä lukkoja avatessani hyvin voimakkaita tunteita ja etsinyt keinoja käsitellä niitä, ollut ylpeä siitä että vaikeitakin asioita on mahdollisuus käydä läpi jonka jälkeen pystyy siirtymään taas yhtä eheämpänä eteenpäin. Vaikka olen aina ollut hyvin haavoittuva ja herkkä, olen myös oppinut olemaan välittämättä muiden negatiivisista kommenteista omaa itseä, ajatuksia tai toimintaani kohtaan. Olen huomannut että lähes aina taustalla on ihmisen oma huono kokemus tai tunne kyseisestä asiasta ja se negatiivinen tai huono olo puretaan toisiin. Tai yksinkertaisesti tietämättömyys asiaa kohtaan. On ollut hurjaa huomata ja prosessoida niitä tilanteita myös omalla kohdallani, kun ajattelen jostakin ihmisestä tai asiasta negatiivisesti ja huomaan sen tunteen siellä taustalla.
Yhdessä vaiheessa yritin hirveästi etsiä tietoa ja niin sanotusti väkisin oppia ymmärtämään ja oivaltamaan asioita, mutta olen huomannut että se ei minun kohdallani toimi niin. Niitä oivalluksia vaan tulee pikkuhiljaa ja omalla painollaan. Minulla kasvaminen on vielä ihan kesken ja saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ainakin maisemanvaihdos jossain vaiheessa ja sitä myötä niin sanotusti uusi alku.
- Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti