sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Toimiva parisuhde vauva-arjen pyörityksessä, onko se mahdollista?

Miten pitää parisuhde toimivana ja kipinä yllä vauva-arjen keskellä? Moni sitä varmasti miettii jo etukäteen, koska usein puhutaan että pieni lapsi laittaa parisuhteen koville. Pohtinut olen asiaa myös itse, eikä varmasti mitään yleispätevää vastausta siihen ole olemassa. Perheet ja ihmiset ovat erilaisia, jokainen parisuhde on omanlaisensa.

Meillä suhde on aina toiminut erityisen hyvin. Me ei riidellä, satunnaisesti saatetaan väitellä jostain mutta silloin tiedostetaan että asiat riitelee keskenään, ei me. Yritetään sitten miettiä asiaa ja sitä miten se olisi mahdollista hoitaa molemmille sopivalla tavalla. Tiedän, kuulostaa liian hyvältä, mutta se on totta!

Meillä vauva-arki ei juuri ole vaikuttanut parisuhteeseen. Saamme nukuttua suhteellisen hyvin ja nautitaan siitä meidän arjesta yhdessä, eikä niin sanotusti odoteta sitä "erityistä parisuhdeaikaa". Pienet eleet ihan vaikka kaupassa käydessä tai ruokaa laittaessa merkitsevät paljon. Ostamme vaikka jotain kivaa yllätykseksi toiselle tai nauraa räkätämme lasten kanssa yhdessä jotain hauskaa videota melkein pissat housussa. Huomioidaan toisemme aidosti ja mietin esimerkiksi etukäteen miten voisin helpottaa Leevin oloa kun hän tulee rankan päivän jälkeen kotiin. Silloin ihan vaikka juuri kokattu ruoka tai vaikka puhdas koti voi ilahduttaa paljonkin.

Tällä hetkellä emme pääse kahden kesken esimerkiksi ravintolaan illalliselle tai vaikkapa elokuviin. Lastenvahtia ei ole, minkä lisäksi Jaajo tarvitsee äitiä jatkuvasti. Se on kuitenkin nyt ihan okei, jos joutuisin olemaan Jaajosta erossa tuntia kauemmin niin todennäköisesti olisin vain huolissani hänestä eikä rentoutumisesta tai pään tuulettamisesta tulisi yhtään mitään.

Kahdenkeskinen aika toki vähenee, ja joudumme nipistämään sitä aikaa usein yöunista. Tällöin usein löhöämme sohvalla ja keskustelemme asioista tai katsomme vaikka sarjaa netflixsistä. Ihan vain toisen kuunteleminen on todella tärkeää ja kun tiedät mitä toinen aidosti ajattelee ja haluaa, pystyy helpommin ymmärtämään häntä, jolloin vältetään myös niitä riitoja.

Asia mikä on ehkä jokseenkin tabu eikä siitä juuri kuule puhuttavan on vanhempien seksielämä. Hoidetaan homma pikaisesti hiljaa piilossa lapsilta, silloin kun kaikki nukkuvat?  Tai ehkä seksiä harrastetaan kerran viikossa, saunan jälkeen peiton alla pimeässä? Enpä sanoisi niinkään. Olen kuullut muunmoassa tällaisen kommentin liittyen meidän perhepetiin, jos haluaa että on jonkinlaista seksielämää niin lapsen täytyy nukkua omassa sängyssä. Tähän vielä hän lisäksi esitti esimerkin tuttavastaan, kenen lapsi vielä seitsemän vuotiaana nukkui äidin vieressä ja tämä äiti joutui kärsimään ilman seksiä suurimman osan parisuhteen ajasta.

No, ensinnäkin minun mielestäni silloin on mielikuvitus hyvin vähissä, jos seksin harrastamiselle ei löydy muuta paikkaa, kuin sänky, nukkumaan mennessä. Pikkukakkonen pyörimään ja hommiin vaikka pikaisesti lukkojen taakse jos se on mahdollista.  Tai lasten mentyä nukkumaan siirtyvät aikuiset sohvalle tekemään taikoja.

Varsinkin usein se oman esikoisen syntymä muuttaa elämän täysin eikä enää ole pelkästään pariskunta vaan siinä on mukana myös se kolmas pieni ihminen. Todennäköisesti jokainen kokee siinä vaiheessa jonkinlaista muutosta myös parisuhteen osalta kun roolit naisesta ja miehestä, muuttuvat myös äidiksi ja isäksi. Itse sanoisin ihan yleiseksi ohjeeksi mikä todennäköisesti toimii kaikilla, puhukaa, puhukaa ja puhukaa!


- Liisa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lasten kuulumisia sekä operaatio viisaudenhampaan leikkauksellinen poisto

Heipähei jälleen. Nyt alkaa pikkuhiljaa sairastelut olla voitettu, vihdoinkin. Minea edelleen itkenyt öisin toista korvaansa, mutta lääkäril...