Torstai on toivoa täynnä, tai sitten ei.

Aamulla Alina valitti väsymystä ja yö oli mennyt hänen osaltaan levottomasti, todennäköisesti jotakin painajaisia nähnyt. Herättelin häntä ihan normaaliin tapaan ja heti kädellä tunsin että normaalia kuumempi on iho, lämpö oli nousussa.

Eikun päiväkotiin ilmoitusta ja aamupalan tekoon, luvassa oli pian Jaajon neuvola joten pikaisesti aamutoimet pois alta ja valmistautuminen lähtöön. Alina aukaisi sälekaihtimet ja kurkisti ulos, voi sitä ilon ja kiljumisen määrää kun huomasi että vihdoin ulkona on lunta, hän on odottanut sitä jo ties kuinka kauan! Tytöt alkoivat heti kaivamaan talvivaatteita ja luistimia esille, jouduin hieman toppuuttelemaan että ei vielä sentään jäätä ole yhdessä yössä ehditty tekemään.

No, kuten arvata saattaa autossa oli vielä kesärenkaat alla, mutta ajattelimme että kyllä niillä tämän päivän vielä selviää. Virhe. Leevi oli lähdössä käymään tankkaamassa auton pikaisesti ennen meidän lähtöä neuvolaan. Parkkipaikalle johtaa sellainen suhteellisen jyrkkä ylämäki, ja havaitsimme jonkun ajan kuluttua että sitä ei muuten kesärenkailla ylös pääse, ei kyllä mitenkään. Pieni paniikki meinaa vallata mielen, mutta minä reippaana naisena heitin Jaajon rattaisiin ja lähdin pinkomaan kohti neuvolaa, tai siis pikemminkin yritin.

Uusia rattaita ei luonnollisestikaan oltu ehditty lumessa kokeilla aikaisemmin ja totesin heti alkumatkasta että ne eivät ole siihen soveltuvat. Pyörät jäätyvät, eivät pyöri ja minä työnnän lukkiutuneita rattaita pitkin Hyvinkäätä muistuttaen lähinnä lumiukkoa, Jaajon luonnollisesti nukkuessa tyytyväisesti koko matkan. Eräs raksamies katsoi menoani ja tuumasi että on varmaan mukava työntää vaunuja tällä kelillä, niin. Melkein jo itkua tirautettuani pääsin vihdoin perille. Litimärkänä sekä lumesta että hiestä, mutta sentään ajoissa. Puuskuttaen sisään neuvolaan jolloin meidän terveydenhoitaja jo tulikin auttamaan tavaroiden kantamisessa, näytin kuulemma siltä että olisi hyvä päästä tasaamaan hengitystä jo huoneeseen. Kyllä kiitos. Neuvolakuulumisista sen verran jo tässä postauksessa, että kaikki oli vallan hyvin. Jaajo kasvaa hienosti ja tasaisesti, hän on jäntevä ja taitava hymypoika, naureskeli vain terveydenhoitajan tutkiessa.

Neuvolan jälkeen oli edessä matka takaisin kotiin, mikä kesti pienen ikuisuuden. Selvisin kuitenkin hetkellisen epätoivon saattelemana kotipihalle, jolloin oli pakko soittaa Leevi työntämään loppumatkan. Ei paljon muuta treeniä tänään tarvittu, jalat särkevät edelleen. Loppupäivä menikin sitten ihan normaalien kotiaskareiden parissa, tyttöjen kanssa loputonta lumisadetta ihmetellen. Saimme tuossa illansuussa jopa ne talvirenkaat paikalleen, josko huominen aamu sujuisi hieman jouhevammin, kun lähdemme halloweenia varten ostamaan ruokia sekä muita puuttuvia juttuja. Näillänäkymin pidämme halloween kekkeritkin jo huomenna, kun Alinakin on kotona, tietysti vähän hänen voinnistaan riippuen.

- Liisa