Ohjelman jälkipuintia ja vähän muuta

Huhhuh! Oli eilen samalla aivan valtavan ihana, jännittävä ja vähän pelottavakin päivä. Kun ilta alkoi lähestymään niin jännitys kasvoi ihan järkyttäviin mittasuhteisiin ja kyynelehdin kädet täristen ja syvään hengitellen viimeisen puoli tuntia ennen ohjelman alkua. Mitä sitten lopulta olin mieltä lopputuloksesta?  Aloitetaan nyt siitä että olen yllättävän tyytyväinen jaksoon ja siihen kuinka se oli leikattu ja tehty, olivat melkein kaiken oleellisen saaneet noin pieneen pakettiin vaikka materiaalia oli valtava määrä! Oma kankeuteni ja jännitykseni kuvattaessa ei juuri näkynyt, mitä ihmettelen suuresti. Nimimerkillä koko elämäni kärsinyt kamera kammosta. Leevin osalta ohjelmassa onnistuttiin myös tosi hyvin, on mulla maailman ihanin mies! Negatiivista oli se liika dramatisointi, mikä tietysti on ohjelmissa melko tyypillistä jotta saadaan katsojat kiinnostumaan aiheesta. Olen myös pettynyt että joitain mielestäni tärkeitä puheenaiheita tai kommentteja ei jaksoon oltu laitettu, mutta tietysti ei tunnissa kaikkea ehdi käymään läpi.  

En tiedä minkä kuvan katsojat saivat, mutta mitään pelkoa kenenkään hyvinvoinnin puolesta ei synnytyksen aikana ollut, kaikki sujui sillä saralla mainiosti. Lasten käytyä nukkumaan eli siinä kello yhdeksän maissa illalla, kipu ei ollut mitenkään vaikeaa. Selvisin hyvin hengittelemällä ja köllöttelemällä ammeessa. Ennen puoltayötä meininki kuitenkin muuttui aivan toiseksi. Minun kivut  olivat valtavat viimeisinä tunteina, ponnistutti ja tuntui etten enää hallinnut kipua. mikä yllätti. Se kuitenkin johtui juurikin vauvan avosuisesta lakitarjonnasta, mikä on todella vaikea yhtälö. Aiemmissa synnytyksissä vauvat ovat olleen hyvin optimaalisessa asennossa, joten en etukäteen osannut asiaa aavistaa, vaikka mielestäni jälkeenpäin mietittynä joitakin merkkejä siitä oli jo odotuksen loppumetreillä. Esimerkiksi Jaajo ei laskeutunut lainkaan raskauden viimeisilläkään viikoilla, hän laskeutui vasta synnytyksen ollessa jo käynnissä. Leevi oli minulle maailman paras tuki ja ilman doulaa en myöskään olisi ehkä selviytynyt siitä urakasta, kätilöstä nyt puhumattakaan! Toisinsanoen koko meidän porukka oli ehdottoman tärkeä että saatiin synnytys sujumaan noinkin hienosti, kiitos!  Lapset olivat päivän pääasiassa kotona, Alina kävi Äitini kanssa asioilla ja kätilön saapuessa äitini otti myös Minean luokseen illaksi. Lapset saapuivat kotiin sitten yhdeksältä nukkumaan ja nukkuivat koko yön sikeästi kertaakaan heräämättä. Jaajon syntymän jälkeen olo oli hyvin epätodellinen, enkä itse saanut juurikaan nukuttua kun ihmettelin vain vauvaa. Leevi sen sijaan nukahti sohvalle jo melko pian ja sain hänet patistaa sänkyyn. Aamulla kun tytöt osoittivat jo heräämisen merkkejä, vein Jaajon heille näytille. On se uskomattoman hieno tunne kun lapset 
tapaavat sisaruksensa ensi kertaa!

Nyt jatkan aiheella minkä koen tarpeekseni selventää. Iltalehti uutisoi minut synnyttäjänä josta " Olisi ihan kiva että lapsi olisi mukana synnytyksessä. " Tästä repesi kunnon someraivo ja hyvä etten ole saanut tappouhkauksia tai täyden hullun leimaa, lapset myös pitäisi huostaanottaa välittömästi sillä eihän sitä tiedä mitä meidän "hörhöjen" kotona tapahtuu. 

Ensinnäkin minua inhottaa tuo olisi ihan kiva lause. Kyllä taisin sanoa niin yhdessä kohtaa keskustelua, mutta nimenomaan minun tunne oli että se olisi saattanut olla kiva, JOS kotisynnytys olisi mennyt kuin kiiltokuvissa, hiljaa hengitellen ja että vauva vain kauniisti nostetaan vedestä syliin. No, ensinnäkään se nyt meillä ei toteutunut, enkä olisi halunnut Alinan olla näkemässä minun kovaa tuskaa. Toisekseen en nyt muista sanoinko että haluan että Alina on MUKANA synnytyksessä, en ole varma mutta jotenkin tuosta saa käsityksen että mä nyt olisin kahlitsemassa lasta kiinni ammeeseen ja pakottamassa melkein kätilöimään siinä sivussa. Ei, ei, ei... Yhdessä kohtaa ohjelmaa sanon että haluan että Alina ja mahdollisesti Minea ovat kotona synnytyksen aikana ja näkevät vauvan heti kun se on syntynyt. Tämä vastaa sitä mitä nyt lähinnä toivoin lasten "osallistumisesta" synnytykseen. Jos vauva olisi vaikka syntynyt päivällä, olisi esimerkiksi äitini voinut viedä heidät ulkoilemaan ja tuoda heti kotiin takaisin ihastelemaan vauvaa kun hän on nähnyt päivänvalon. Tai lapset olisivat voineet vaikkapa leikkiä toisen aikuisen kanssa omassa huoneessaan sen aikaa. 

Ymmärrän ihmisten näkemyksen siinä, jos oletetaan että synnytys on veren roiskumista, karjumista, huutoa, tuskaa ja kudosten repeytymistä, kuten yhdessä kommentissa kerrottiin näin tapahtuvan. Se ei mielestäni ole lapsen paikka missään tapauksessa, jos näin synnytys tapahtuisi. Ja ihan pelkästään sairaala ympäristö voi joidenkin lapsien mielestä olla pelottava. Kuitenkin  kun kyse on kotisynnytyksestä mikä tapahtuu vedessä ja synnyttäjä osaa rentoutua ja käyttää kaikkia saatavilla olevia kivunlievitys menetelmiä sekä itse synnytyksen kulku sujuu ilman ongelmia, nämä kauhukuvat eivät todellakaan pidä paikkaansa. Ja tietysti nämäkin ovat niin lapsi ja äiti kohtaisia asioita, eihän kukaan voi sanoa toisen lapsesta mitä hän haluaa tehdä tai missä olla läsnä, ja milloin hän tuntee olonsa ahdistavaksi tai kuinka herkästi lapsi nyt saa traumoja. Olen useita kotisynnytysvideoita katsonut, missä äiti on aivan hiljaa ja vauva syntyy todella kauniisti ja ns. kuin huomaamatta ja lapset ovat haltijoissaan ihastelleet vauvaa, ilman pelkoa. Meillä asiat eivät kuitenkaan mennyt niin joten en halunnut lapsia paikalle, sekä itseni että lasten mielenterveyden kannalta ja kuten arvata saattaa oli yö, jolloin laspset olivat nukkumassa jotenka asiaa ei tarvinnut edes vatvoa sillä hetkellä. 

Joku myös kauhisteli sitä että olen katsonut yhdessä alinan kanssa synnytys videoita. Viisi vuotias on jo sen ikäinen että saattaa ehkä ymmärtää miten vauvat maailmaan saatetaan, varsinkin jos hänen kysymyksiinsä on vastattu todenmukaisesti ja lapsen ikään sopivalla tavalla, ei haikaroista tai kukista ja mehiläisistä satuilemalla. Ja ei, en tyrkkää lapselle tablettia käteen ja näytä videota huutavasta, alapää auki revitystä äidistä ja totea että katsoppa tuo, näin synnytetään! Kuten ylempänä mainitsin herkistä, kauniista ja lähes äänettömistä synnytyksistä, ne saattavat olla mahdollista katseltavaa lapselle vanhemman ollessa kertomassa vieressä mitä tapahtuu ja havainnoimassa lapsen reaktiota. Tai esimerkiksi tällainen animoitu, tietokoneella tehty video vauvan kulusta synnytyskanavassa, mikä tietysti näin pienelle lapselle nyt on vielä hepreaa, saattaa olla myös hyvä ja opettavainen vaihtoehto.

Ja sanon nyt vielä että tämä on minun näkemykseni asiasta omien synnytysteni ja omien lapsieni tuntemuksen pohjalta. Jollain muulla synnytys on voinut mennä täysin penkin alle ja hän ei voi kuvitella tai ymmärtää miten joku voi edes harkita että lapsen paikka on mukana synnytyksessä, tapahtui se missä ja miten tahansa. Tämä suotakoon hänelle, mutta toisen synnytys voi olla aivan erilainen kuin hänen omansa joten tilanteita tai lapsia ei voi verrata keskenään. Joku taas saattaa haluta lapsensa mukaan synnytykseen sairaalaan ja se on hänen valintansa. Ihmiset itse tietävät tilanteet parhaiten ja taatusti toimivat niin että lapsi ei kärsisi, ei kukaan tietentahtoen halua lapselleen pahaa, uskon näin. 

Toivottavasti tämä nyt edes jonkin verran selkeytti jonkun ajatuksia ja sitä mitä hain takaa. Ohjelmassa en tästä asiasta sen laajemmin puhunut joten väärinymmärrykset ovat mahdollisia. Aina saa kysyä, vastaan mielelläni, 

- Liisa