Miksi kotisynnytys?

Mieleeni tuli että moni ehkä haluaisi kuulla aikasempien synnytysteni kulusta ja miksi päädyimme Jaajon kohdalla kotisynnytykseen.

Odottaessani Alinaa en ollut valmistautunut synnytykseen tai esimerkiksi imetykseen lainkaan. Raskausaika oli todella vaikea ja kaikki energia meni pelkästään hengissä selviämiseen. Kärsin siis hyperemeesistä koko raskauden ajan ja oksentelin myös läpi synnytyksen. Lapsiveteni menivät aamulla, viikolla 36+5. Soitin hädissäni sairaalaan ja sinne sitten pian lähdimme ajamaan. Synnytin silloin siis naistenklinikalla koska olin lukenut paljon positiivista palautetta kyseisestä sairaalasta. Saavuttuani sairaalaan, minut laitettiin oitis oksitosiini tippaan jota jatkettiin myöhään iltaan asti. Mitään ei tapahtunut. Seuraavana aamuna supistukset alkoivat itsestään. Muistan että sain lääkettä lääkkeen perään ja myöhemmin minut laitettiin taas oksitosiini tippaan kiinni. Sain myös epiduraalin joten olin täysin kivuton. Puolenyön jälkeen yritin vielä hieman torkkua mutta en saanut unta. Siitä reilun tunnin päästä kätilö tuli tarkastamaan minut ja kohdunsuu olikin jo täysin auki. En tuntenut supistuksia ja kätilö kertoi, millon pitäisi ponnistaa. Vartin kuluttua Alina syntyi hyvävointisena, yhdeksän pisteen tyttönä. Alina oli hieman kellertävä vauva ja muutama sokeriarvo oli lievästi matala, joten jouduin antamaan hänelle lisämaitoja useita kertoja. Pääsimme kotiin kahden päivän kuluttua synnytyksestä ja jatkoin ruokkimista korvikkeella koska silloin minulle uskoteltiin että kun vauva oli kellertävä, ei hän jaksaisi rinnasta syödä. Niinpä imetys ei koskaan onnistunut.

Alina vastasyntyneenä


Minean synnytys ei juuri jännittänyt. Olinhan synnyttänyt jo kerran, ajattelin. Viikkoja oli kasassa 39+9, kun illalla aloin tuntea lieviä supistuksia. Pompin jumppapallolla juoden samalla vadelmanlehtiteetä voimistaakseni supistuksia. Puolenyön jälkeen soitin sairaalaan ja kerroin tilanteestani. Aloin supistusten välissä pakkailla tavaroita valmiiksi ja aamuyöllä äitini vei meidät sairaalaan.  Minut laitettiin käyrille, jonka jälkeen sain kipupiikin. Oksensin ja olin kuin humalassa, myös supistukset harvenivat ja lähes lakkasivat kokonaan. Useita tunteja myöhemmin supistuksia tuli edelleen harvakseltaan. Kätilö ehdotti että voisin lähteä kotiin ja palata takaisin kun synnytykseni lähtisi paremmin käyntiin. En kuitenkaan halunnut lähteä ja pian supistukset voimistuivatkin huomattavasti. Pompin jumppapallolla ja hengittelin ilokaasua. Minulle sanotaan että synnytys ei etene riittävän nopeasti, joten kalvot puhkaistaan. Vauvalle asennetaan scalp-anturi. Kivut yltyivät ja pian pyysinkin epiduraalia, mutta kohdunsuuni ei ollut avautunut vielä riittävästi. Lääkäri päätti laittaa epiduraalin mutta lääkkeenä käytettiin pelkkää kipulääkettä. Ei vaikutusta. Huomataan että se on asennettu väärin. Uusi yritys, nyt epiduraali on kuulemma oikeassa paikassa, oloni helpottaa hieman. Huusin kuin tapettava kun epiduraalia laitettiin, se sattui aivan älyttömästi ja tämä olikin ehkä kivuliain asia koko synnytyksessä. Illan tullen pääsen synnytyssaliin ja oksitosiini laitetaan tippumaan. Vauvalle tulee sykkeenlaskuja. Olen seitsemän senttiä auki ja minulle yritetään laittaa lisää epiduraalia, ei mitään tehoa. Lääkäri ottaa epiduraalin jälleen irti ja toteaa että se oli luiskahtanut pois paikoiltaan. Itken kun epiduraalia laitetaan, ensin yhden kerran, taas huti. Toisella kerralla puudutusta laitetaan puolikas annos ja odotamme alkaako se vaikuttaa jotta tiedämme toimiiko se. Kipu ei helpota ja kätilöt huomaavat että olen täysin auki. Kroppani alkaa väkisin ponnistella itsestään ja kätilöt supattelevat keskenään. Karjaisen vihaisena että joko saan ponnistaa, sain luvan ja silloin Minea syntyikin ensimmäisellä kunnon ponnistuksella, täyden kymmenen pisteen tyttönä. Synnytyksen jälkeen pystyin istumaan ja kävelemään heti normaalisti, kuten Alinankin kohdalla. Imettäminen lähtee hyvin käyntiin. Kätilö tulee osastolle juttelemaan kanssani, pahoittelee kun puudutusta ei saatu laitettua ja kehuu kuinka hienosti selvisin siitä huolimatta. Toisena yönä osastolla ollessa Minea vain itki. Imetin minkä kerkesin, mutta eräs kätilö tuli vihaisena sanomaan että pidän lastani nälässä ja suorastaan survaisi väkisin tuttipullon Minean suuhun. Itken loppuyön. Aamulla pääsemme lähtemään kotiin.

Minea vastasyntyneenä


Nyt kun jälkeenpäin mietin synnytyksiä, olen lähes järkyttynyt tuosta interventioiden määrästä. Olen varma että ainakin Minean kohdalla synnytys olisi edennyt todella hyvin ilman minkäänlaista puuttumista sen kulkuun. Luotin kuitenkin sokeasti kätilöihin ja lääkäriin joten en osannut silloin ajatella asiaa.


Miksi kotisynnytys?

 Kun aloin odottaa Jaajoa, liityin muunmoassa aktiivisen synnytyksen facebook ryhmään. Luin erilaisista kivunlievitysmenetelmistä ja katselin erilaisia synnytysvideoita, erityisesti koti- ja vesisynnytykseen liittyen. Asia jäi vaivaamaan ja minusta tuntui että sairaalasynnytys ei olisi enää vaihtoehto. Liityn myös facebookin kotisynnytys ryhmään ja etsin jo käsiini tietoja lähialueiden kätilöistä. Eräänä yönä herätin Leevin ja sanoin että meidän pitää synnyttää kotona koska se tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Kotisynnytys on kallista, joten ainoa asia mikä mietitytti oli raha. Päätettiin että loppuraskauden ajan säästetään jokaikinen penni mikä pystytään. Asia oli päätetty ja koin aivan valtavan helpotuksen tunteen, juuri näin tämän piti mennä!

Minulla oli useita syitä miksi kotisynnytys oli tärkeä. Halusin etukäteen tuntea kätilön joka synnytykseni hoitaa, iso asia oli myös se, että saisin olla omassa kodissa, turvapaikassa. Saan itse valita, ketä synnytykseeni osallistuu. En halunnut että synnytyksen kulkuun puututaan, tai että minulle tehtäisiin mitään ylimääräisiä toimenpiteitä, mistä voisi olla haittaa sekä minulle, kuin vauvallekin. Synnytyksen jälkeen voidaan olla rennosti yhdessä perheen kesken kotona, mikä vaikuttaa positiivisesti myös maidonnousuun .

                                                              Jaajo vastasyntyneenä

Harva tulee edes ajatelleeksi miten eri interventiot vaikuttavat synnytyksen kulkuun sekä vauvan vointiin. Tai kuinka sairaalaympäristö voi jopa pysäyttää synnytyksen, kun oma hormoonitoiminta ei toimi optimaalisesti. "Lääkkeillä hoidetussa synnytyksessä kehon oma hormonitoiminta lamaantuu lääkkeiden ja toimenpiteiden johdosta ja sen jälkeen synnytyksen etenemisestä vastaa hoitohenkilökunta lääkkeiden ja toimenpiteiden avulla. Yksi toimenpide johtaa usein toiseen ja saattaa syntyä toimenpiteiden kavalkaadi." Oksitosiini voi lamaannuttaa kehon oman kivunlievitysmekanismin ja aiheuttaa vauvalle sykkeenlaskuja. Lääkkeellinen kivunlievitys vaikuttaa vauvan vireystilaan ensipäivien aikana ja epiduraali saattaa vaikeuttaa vauvan laskeutumista ja siten synnytyksen edistymistä. Epiduraalin asentamisen takia myös liikkuminen hankaloituu, kun joutuu olemaan erilaisissa piuhoissa kiinni ja usein vauvalle ruuvataan päähän tässä vaiheessa scalp-anturi. Ponnistusvaihe vaikeutuu kun synnyttäjä ei tunne supistuksia. Usein myös ponnistusasento on puoli-istuva jolloin riski repeämille tai episiotomialle on suurempi. Interventioiden myötä riski imukuppisynnytykseen ja keisarinleikkaukseen kasvaa.. Bebesinfon sivuilta voi lukea lisää esimerkiksi näistä ja muista synnytykseen liittyvistä asioista.

Huh mikä tietopaketti! Toivottavasti jollekkin oli tästä hyötyä! Katsokaa muuten tuota Jaajon pään muotoa verrattuna Minean päähän, ei ihme jos teki Jaajon synnytys älyttömän kipeää!