Ikuinen vauvakuume

Onko täällä muita ketkä lähes heti vauvan syntymän jälkeen kärsivät uudestaan vauvakuumeesta ja vauvan kasvaessa tulee kova vastasyntyneen kaipuu? Raskausvaivat ovat jo unohtuneet ja mahdollisesti aika on kullannut muistot synnytyksen kivuista. Haluaisi lapsiluvun mahdollisimman nopeasti täyteen että ei tarvitse enää kuusikymppisenä juosta lapsien perässä, paitsi ehkä lapsenlapsien.

Itse haluaisin vielä ainakin yhden lapsen lisää. Suurperhe olisi ihana, mutta välillä kädet kyllä loppuvat kesken ihan vain kolmenkin lapsen kanssa. Arki on välillä hallittua kaaosta, eikä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Usein nykyään valitsen jälkimmäisen. Kerran istuin olohuoneen lattialla vauvan kakat päälleni juuri saaneena, taaperon viskaistessa rahkapurkin lusikoineen päivineen lattialle, jolloin lusikasta sinkoaa rahkat kirjaimellisesti pitkin seiniä ja kattoa. Samalla lastenhuoneesta raikuu korvia vihlova huuto ja raivoaminen kun Alina ei saa sukkahousuja jalkaan hyvin, kantapään kohdalla on yksi ruttu. Silloin mietin että mitä helvettiä, täytyy ihmisen olla itsetuhoinen kun vapaaehtoisesti ryhtyy tähänkin hommaan. Kuitenkin en tiedä mitään parempaa kuin oma lapsi vieressä kertomassa kuinka rakastaa sinua ja tiedät että olet sille pienelle koko maailma. Sitä tunnetta ei voi tietää ennen kuin sen itse kokee, se on jotain uskomatonta.

Milloin aika sitten on oikea seuraavalle lapselle? Minä itse ajattelen että pieni ikäero on parempi kuin suuri. Lapsille on seuraa toisistaan ja isomman kasvaessa ei tarvitse monien vuosien päästä aloittaa vauva arkea taas aivan uudelleen, se menee vähän siihen samaan syssyyn edellisen kanssa. Tämä tietysti on perhe ja ihmiskohtaista mikä on se paras ratkaisu juuri siinä omassa elämäntilanteessa ja jaksamisessa. Minea ja Jaajo ovat saaneet alkunsa ajatuksella että tulee jos on tullakseen, saa nähdä mihin ratkaisuun päädytään jatkossa.

Ensimmäistä kertaa pohdin myös sitä, miten kroppa kestäisi raskauden ja synnytyksen taas lyhyellä aikavälillä. Jaajon raskausaika oli raskas niin fyysisesti, kuin loppuaikana myös henkisesti. Synnytyksestä palautuminen oli hidasta ja kärsin monenlaisista vaivoista sen jälkeen ihan ensi kertaa, aikaisemmin olen ollut muutaman päivän päästä lähes ennallaan,  kuin ei olisi koskaan synnyttänytkään.

Vauvakuumeen lisäksi poden myös halua päästä taas synnyttämään, se on niin upea ja intensiivinen tapahtuma kaikkineen tunteineen. Ihminen on luotu siihen ja se voima mikä naisessa on, mihin kroppa pystyy, on uskomattoman ihmeellistä.

Ehkä kuitenkin turha miettiä liikaa etukäteen, lapsia siunaantuu sitten kun sen aika on. Palataan taas uusien aiheiden parissa.

-Liisa