Blogia kirjoittaa boheemin ajatusmaailman omaava, 24-vuotias avopuoliso ja kolmen lapsen äiti. Kiintymysvanhemmuuden puolestapuhuja, rauhaa ja rakkautta rakastava introvertti, jolle oma perhe on kaikki kaikessa. Täällä kerron meidän perheen arjesta omaa maailmankatsomustani sivuten.
lauantai 2. joulukuuta 2017
Luukku 2, pipareita sekä joulutorttuja
Tänään pääsette hieman joulun fiilikseen meidän leipomisien kautta. Minun mielestä ehkä parempaa joulutunnelman nostattajaa ei ole kuin piparien ja torttujen leipominen joululaulujen soidessa taustalla. Meillä lasten jouluradio on aika hitti tällä hetkellä!
Elikkä kaikki tarvikkeet on ostettu lidlistä, missä on mielestäni tosi kivasti valikoimaa sekä hyvät tuotteet. Edelleen minun ykkös suosikki marmeladi on ihan perinteinen omena-kaneli, Leevi sen sijaan tykästyi tuohon päärynä-kinuskin makuiseen marmeladiin. Ja myönnettäköön että muutamien torttujen sisään sujahti myös nutellaa täytteeksi, se on ihan syntisen hyvää tortuissa, suosittelen kokeilemaan!
Osaan tein suolaisen täytteen missä oli yksinkertaisimmillaan paprikaa, kinkkua, ketsuppia ja juustoa. Maukkaita tuli, vaikka jokin tuorejuusto olisikin ollut myös tosi sopiva näihin.
Tässä Leevin tekemät tortut, nauroin katketakseni sen tekeleille, aina onnistui muotoilemaan ne ihan miten sattuu.
Minä en tykkää pipareista, joten ajattelin kokeilla vaaleaa piparitaikinaa appelsiinin ja inkiväärin makuisena. Maku on mielestäni kyllä hyvä, mutta taikinaa oli hankala käsitellä ja painaa pipareita siitä irti isojen sattumien takia. Enkä myöskään tiedä millä perusteella tämä oli vaaleaa piparitaikinaa, väri on aika samaa luokkaa perinteisen piparitaikinan kanssa ja valmiit piparit myös.
Piparit kuitenkin onnistuivat, olivat hyviä ja tytöt malttoivat suurimman osan koristellakin syömisen lomassa.
Loppuun pakko laittaa vielä kuva, kuka arvaa mitä näistä piti tulla tai oikeastaan mitä ne olivat? Ei mennyt taaskaan kuin strömsössä...
- Liisa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lasten kuulumisia sekä operaatio viisaudenhampaan leikkauksellinen poisto
Heipähei jälleen. Nyt alkaa pikkuhiljaa sairastelut olla voitettu, vihdoinkin. Minea edelleen itkenyt öisin toista korvaansa, mutta lääkäril...

-
Kuten aikaisemmin olen maininnut, niin Minean kanssa ei ennen yhtä ikävuotta vaunuja tullut käytettyä kuin maksimissaan viisi kertaa ja se p...
-
Suurimmalla osalla on jo varmasti isänpäivä askartelut ja kortit tehtynä, mutta jos kaipaat viimehetken suhteellisen helppoa korttiaskartelu...
-
Varoituksen sanana alkuun, postaus sisältää aitoa kuvamateriaalia istukasta ja verestä, jos olet herkkä moisille asioille, älä lue eteenpäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti