Nyt siis suoraan aiheeseen eli blogin ensimmäiset luukun pariin.
Koska tänään on myös varmasti lähes kaikissa kodeissa aamulla innolla herätty kurkistamaan siihen kauan odotettuun kalenteriin, niin on mukava aloittaa kertomalla minkälainen kalenteri me lapsille valittiin ja mitä se tulee sisältämään.
Eli meillä roikkuu olohuoneen seinällä kalenteri, mihin sujautamme jokaiselle päivälle tarkoitettuun pussukkaan pienen yllätyksen tai herkun. Aikaisempina vuosina ollaan aina tyydytty siihen perinteiseen suklaakalenteriin, joten tämä on oikein mukavaa vaihtelua ja oli kiva päästä hankkimaan tytöille kaikenlaista pientä, mutta heille todennäköisesti suurta ja merkityksellistä juttua. Tänään tontut olivat laittaneet yön aikana pussukkaan tytöille pienet jouluaiheiset superpallot. Miten niin pieni asia voikin tehdä ihmislapsen niin onnelliseksi! Jaajolle emme vielä tänä jouluna laita kalenteriin mitään, hän kun ei vielä sen päälle mitään ymmärrä, harmi.
Kaikkia tulevia yllätyksiä en tahdo paljastaa mutta pussukoissa on muunmoassa joulupukkisuklaatikkareita, kalastuspeli, hiusharjat, pieniä myslipatukoita ja pakkaukset omien helmikorujen tekemiseen.
On kyllä ihan super kiva päästä toteuttamaan tytöille joulukalenteria mikä sitten lopulta huipentuu jouluaattoon! Minkälaisia yllätyksiä te olette hankkineet joulukalenteria varten?
- Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti