lauantai 18. marraskuuta 2017

Taidetta lasten tapaan

Olen oikeastaan monesti miettinyt että meille ei ole koskaan käynyt mitään erityisen kaoottista lasten kanssa. Kaoottisella tarkoitan esimerkiksi television maalaamista, jauhojen levittämistä sohville ja lattioille tai vaikkapa rasvatuubin pursottamista ympäri asuntoa. Ei ennen tätä päivää.

Aamulla Jaajo nukkui kerrankin hieman pidempään ja havahduin muutaman kerran kun tytöt jo hiipivät lastenhuoneeseen leikkimään. Jatkoin vielä unia jonkun aikaa Jaajon ja Leevin kanssa vailla huolen häivää. No, pian siinä sitten aloimme kaikki heräilemään ja Alina pyörähti makuuhuoneessa Jaajoa tervehtimässä jolloin en voinut olla huomaamatta hänen ihon värin muutosta. Tussilla väritetty koko tyttö. Sängystä noustessa silmiin osui ensimmäisenä väritetyt valokatkaisijat. Eteisen seinä oli myös hieman saanut uutta kuviota jolloin pieni epäilys alkoi nousta mieleen.



Kurkkasin hieman jännittyneenä lastenhuoneeseen, ei voi olla todellista. Lastenhuoneen seinä, lattia, ikkuna, nukkekoti, keinuhevonen, kiikkutuoli, hyllyt, osa leegoista ja kirjoista oli väritetty tusseilla. Tässä vaiheessa olin suoraan sanottuna paska mutsi, pääsi suusta kirosana jos toinenkin.





Hetken itseni keräilyn jälkeen jatkui matka eteisen kautta vessaan, siellä oli väritetty patteri ja wc-paperirulla. Olohuoneessa oli tv-taso sekä myös itse televisio saanut keittiönpöydän lisäksi uuden värityksen.


Ei varmaan tarvitse erikseen kertoa mitä tänään on suurin osa ajasta tehty. Yllättävän hyvin kosteuspyyhkeet purevat myös tussin jälkiin, suosittelen kokeilemaan. Epäilen kuitenkin että seinän maalaus on vielä luvassa joku päivä, kiva.
Kävimme itseasiassa uimassa uimalassa tänään sen jälkeen kun saatiin tytöt sen verran puhtaaksi että kohdattiin sinne lähteä. Alinalla on naama vieläkin täynnä vihreitä pilkkuja, vaikka hangattiin niin kynsilakanpoistoaineella kuin tiskiaineellakin.


Lopulta meillä oli uimassakin oikein kivaa. Jaajo tykkäsi kovasti polskutella, mutta väsähti aika nopeasti ja lopulta nukahti tissille kesken uimisen. Olin kyllä aika supermutsi ja selvisin pukuhuoneessa ja suihkussa kaikkien kolmen lapsen kanssa eikä kukaan hävinnyt tai muutakaan katastrofaalista tapahtunut, jes.

Nyt on aika painua sänkyyn, jos huomenna aamu lähtisi vähän eri merkeissä käyntiin

-Liisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lasten kuulumisia sekä operaatio viisaudenhampaan leikkauksellinen poisto

Heipähei jälleen. Nyt alkaa pikkuhiljaa sairastelut olla voitettu, vihdoinkin. Minea edelleen itkenyt öisin toista korvaansa, mutta lääkäril...