Meillä on viimeiset pari päivää ollut sitä ihan perusarkea, eikä olla tehty juuri mitään. Ihan vaan hengailtu kotona Leevin ollessa koulussa, tehty hyvää ruokaa, siivoiltu, sytytetty iltaisin kynttilöitä ja käyty saunassa.
Joulufiilis on jo vähän nostanut päätään ja ajattelin ehkä jo viikonloppuna käydä vähän katselemassa juttuja joulukalenterin luukkuihin. Alunperin ajattelin että luukuista paljastuisi joka päivä jotakin hyödyllistä tavaraa, mutta laskeskelin että tulee liian kalliiksi, joten osaan taitaa päätyä myös nameja. Ja hei, jokin aika sitten tuli koteihin myös lelukaupan vihkonen, kuten moni lapsiperheellinen taatusti huomasi. Sitä lukiessa meinasi kyllä nousta tukka pystyyn niistä lelujen hinnoista, voi apua! Luonnollisesti tytöt löysivät jo paljon mieleisiä juttuja, saa kyllä nähdä mitä se pukki sitten tuo, pian päästäänkin kirjoittamaan jo toivelistaa joulupukille. Muistan omasta lapsuudestani että laitoin lahjatoivelistan yleensä ikkunan väliin, josta tontut sen helpoiten sitten löysivät yön aikana. Kerran sain idean ja halusin kokeilla tonttujen kekseliäisyyttä, joten piilotin listan pakastimeen. Siinähän sitten mietittiin missä se on kun en tietenkään voinut kertoa ääneen ettei tontut kuule, haha.
Jaajolla on nyt sellainen vaihe että heräilee useamman kerran yössä tissille ja kääntyy vatsalleen nukkumaan, mistä ei osaa kääntyä vielä takaisin selälleen. Hän sitten itkee aina kun vatsallaan olo ei enää miellytä ja joudun kääntämään hänet muutamia kertoja yössä. Tämä nyt sinällään ei hirveästi rasita tai aiheuta univelkoja ainakaan vielä, mutta toki tuntuu täysien öiden jälkeen siinä jaksamisessa kuitenkin jonkun verran. Eilenkin oli tarkoitus kirjoittaa blogia illalla ja tehdä muitakin juttuja, mutta nukahdin sitten kesken Minean nukutuksen jo kahdeksan jälkeen. Oli lievästi sanottuna hölmistynyt olo kun heräsin yhden aikaan yöllä syöttämään Jaajoa, luulin että oli jo aamu. Pitkistä yöunista huolimatta oli pakko nukkua pitkästä aikaa päiväunet ja taas kyllä ramaisee ihan kiitettävästi...
Tänään päivällä tuli mieleen että voisin listata ne meille ehkä top 5 helpottavaa juttua arkeen.
Ennakoi, varaudu ja suunnittele pätee oikeastaan kaikkeen. Laita ruokaa jo seuraavalle päivälle etukäteen, valitse vaatteet valmiiksi, siivoa koti illalla ettei heti aamulla tarvitse herätä sotkuiseen näkyyn, lähtee päiväkin paremmin käyntiin. Tee valmiiksi etukäteen sen mitä pystyt. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty on myös aika pätevä sananlasku. Tee vaikka muistiinpanoja tai erilaisia listoja muistin ja järjestyksen tueksi, kirjoittaminen saattaa olla monelle toimiva keino hallita sitä arjen kaaosta tai vilinää.
Älä vaivaa päätäsi turhanpäiväisillä asioilla, tämä vaikuttaa paljon siihen henkiseen hyvinvointiin. Karsi pois negatiivisuutta ja turhaa stressiä tuottavat ihmiset ja asiat ympäriltäsi ja keskity niihin asioihin mitkä tuovat sinulle positiivisuutta ja iloa elämään. Tee niitä juttuja mistä aidosti nautit. Opi ja harjoittele iloitsemaan niistä ihan pienistäkin asioista. Itse olen ollut ja olen jossakinmäärin edelleen stressipeikko ja voin sanoa että ihan vaikka asioiden kirjoittaminen ylös paperille ja niiden näkeminen konkreettisesti auttaa todella paljon. Joskus saatan vaikka ennen nukkumaan menoa kirjoittaa ahdistavat tai mietityttävät ajatukset ylös, silloin tiedän että niitä on turha enää pyöritellä mielessä jolloin nukahdan myös paremmin. Tähän aiheeseen liittyy myös esimerkiksi toisten miellyttäminen, älä odota toisten hyväksyntää vaan tee niin kuin sinusta itsestäsi tuntuu parhaalta.
Uni ja lepo ovat todella tärkeitä, muuten voi tuntua että kaikki tökkii ja pahasti. Ymmärrettävästi esimerkiksi huonosti nukkuvan vauvan kanssa se uni voi olla heikkoa. Olen itse sellainen että silloin kun vauva nukkuu niin touhuan hirveällä vauhdilla kaikkea rästiin jäänyttä enkä malta levätä, mutta onneksi Leevin ollessa kotona saan sitten nukkua ne päiväunet tai vain maata koomassa sohvalla jonkin aikaa. Jokainen toivottavasti löytää päivästä edes sen pienen hetken levolle ja ihan rauhassa hengähtämiselle.
Itselle tärkeiden juttujen toteuttaminen ja haaveiden tavoittelu on tärkeää. Koen että arki tuntuu paljon mielekkäämmältä jos tekee jotain aidosti itseään kiinnostavia asioita ja on aina jotain kivaa mitä odottaa tulevaisuudelta. Minulla esimerkkinä tällä hetkellä doulaksi kouluttautuminen ja keväällä tapahtuvien suurten muutosten suunnittelu. Kun tulevaisuudessa on jotain kivaa ja palkitsevaa mitä odottaa niin jaksaa paremmin ja pysyy mielenkiintoiselta yllä. Minä myös päätin jokin aika sitten että alamme tehdä enemmän ihan arkenakin sellaisia spesiaaleja juttuja, kuten vaikka kylpylässä tai syömässä käyminen. Ei aina tarvitse olla viikonloppu tai juhla että voi vähän hemmotella itseään ja koko perhettä, tee siitä arjestakin juhlaa.
Älä ole liian ankara itsellesi. Tämä olisi jokaisen hyvä muistaa. Usein vain suoritetaan asioita koska se nyt vaan kuuluu tehdä tai jaksaa. Aina ei tarvitse jaksaa tai muistaa, joskus vaan kuormittuu liikaa ja unohtaa vaikka sen tärkeän tapaamisen tai ei jaksakaan tyhjentää sitä tiskikonetta. Se on täysin inhimillistä eikä tee ihmisestä yhtään sen huonompaa. Täydellisiä ihmisiä tai äitejä ei ole, vaikka sellaisen mielikuvan saattaa muiden instagramin kiiltokuvakodeista, brunsseista tai lasten merkkivaatteiden värien yhteensopivuuksista päätellä. Välillä tekee ihan hyvää rötvätä vain kotona ne reikäiset shortsit päällä ja syödä vaikka niitä ei eineksiä jos siltä tuntuu.
Onko teillä jotain ehdottomia arjessa jaksamisen kannalta tärkeitä juttuja? Toivottavasti teillä oli myös mukava päivä, nyt painun itse suihkun kautta sänkyyn!
- Liisa
Blogia kirjoittaa boheemin ajatusmaailman omaava, 24-vuotias avopuoliso ja kolmen lapsen äiti. Kiintymysvanhemmuuden puolestapuhuja, rauhaa ja rakkautta rakastava introvertti, jolle oma perhe on kaikki kaikessa. Täällä kerron meidän perheen arjesta omaa maailmankatsomustani sivuten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lasten kuulumisia sekä operaatio viisaudenhampaan leikkauksellinen poisto
Heipähei jälleen. Nyt alkaa pikkuhiljaa sairastelut olla voitettu, vihdoinkin. Minea edelleen itkenyt öisin toista korvaansa, mutta lääkäril...

-
Kuten aikaisemmin olen maininnut, niin Minean kanssa ei ennen yhtä ikävuotta vaunuja tullut käytettyä kuin maksimissaan viisi kertaa ja se p...
-
Suurimmalla osalla on jo varmasti isänpäivä askartelut ja kortit tehtynä, mutta jos kaipaat viimehetken suhteellisen helppoa korttiaskartelu...
-
Varoituksen sanana alkuun, postaus sisältää aitoa kuvamateriaalia istukasta ja verestä, jos olet herkkä moisille asioille, älä lue eteenpäin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti