Päivällä sitten lähdettiin koko perheen voimin sisaruskuvia ottamaan. Meinasin pakahtua ylpeydestä kun kaikki lapset niin hienosti kuvauksissa olivat. Jaajo Alinan sylissä ja Minea nökötti vieressä, ihanat! En malta odottaa, että koska pääsen valitsemaan parhaita otoksia.
Käytiin vielä myöhemmin kaupassa ostamassa jouluun liittyviä juttuja ja askartelutarvikkeita. Päätin että alan vasta joulukuussa julkaisemaan jouluaiheisia postauksia joulukalenterin merkeissä, joten niitä ei vielä näin marraskuussa ilmesty valitettavasti.
Reilun viikon päästä aloitan imetystuenkurssin. Sain myös juuri tiedon että joulukuun doulakurssi siirtyy vasta ensi keväälle, harmi. Paljon hommaa luvassa siis tulevaisuudessa, mutta pyrin panostamaan blogiin kuitenkin niin paljon kun aikaa vain riittää.
Nyt hyvää yötä kaikille, tämä väsynyt äiti painuu unten maille!
-Liisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti